Kesän matkareitin suunnittelu oli vielä hieman vaiheessa, kun sisarukset keksivät idean vuokrata huoneisto viikoksi Pohjois-Italian Veronasta. Sinne kun ainakin silloin pääsi näppärästi Ryanairilla Tampereelta läheiseen Bergamoon.

Tuosta syntyisi ihan sopiva reissu: viikko ajamista sinne, viikko perillä ja viikko paluumatkaan. Aika olisi toukokuun viimeinen viikko eli matkaan pitäisi lähteä jo toukokuun puolessa välissä. Alppisolat ovat siihen aikaan vielä lumen takia kiinni, mutta meneehän siitä aina avoinna olevia reittejä yli ja ali.

Ei muuta kuin kimppaan mukaan. Päätin ajaa sinne Ruotsin ja Saksan kautta. Paluumatkalla voisi sitten kiertää lännempää ja tulla laivalla Saksasta suoraan Suomeen. Varasin Vikingin Turusta Tukholmaan ja Finnlinesin Travemündesta Helsinkiin. Sattumalta Turku-Tukholma -välin laivaksi osui ihan uusi Viking Grace.

Aurinko paistoi iltapäivällä kun ajelin ykköstietä Turkuun. Matkalla oli pari tietyötä ja puoliksi suljettu tunneli, mutta eivät ne paljon hidastaneet. Perillä pyörä parkkiin Merikeskuksen pihaan ja samantien viereiseen Turun linnaan. Jostain kumman syystä en siellä aikaisemmin ollut käynyt.

Vanhojen linnojen tapaan tälläkin on melkoisen pitkä ja värikäs historia. Alunperin 1200-luvulla pienellä saarella ollut leirilinna on vuosisatojen aikana noussut mantereelle ja kasvanut Suomen suurimmaksi jäljellä olevaksi keskiaikaiseksi rakennukseksi.

Kuten odottaa saattoi, linna oli sisältä aika sokkeloinen paikka. Alunperin linnan kerrokset rakennettiin täysin erillisiksi ja niihin kuljettiin ulkopuolisia portaita pitkin. Vasta Juhana herttuan aikana 1500-luvulla rakennettiin porrastorni kerrosten välille. Sisällä kulkeva viitoitettu reitti kulki ensin päälinnaa ja meni sitten lopuksi uudempaan esilinnaan, jonne oli lavastettu erilaisia näyttelyitä. Siellä kiersin vähän aikaa ympyrää ennen kuin löysin ulos.

Vanhoja katolisia kappeleita oli kaksi: Nunnakappeli ja Sturenkirkko. Näistä jälkimmäinen oli tapahtumapaikkana Albert Edelfeltin kuuluisalle maalaukselle Kaarle-herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista. Varmaankin maailman hienoin taideteoksen nimi. Itse taulukin löytyi linnan aulasta lasivitriinin suojasta.

Vaikka linnassa jonkin verran sodittiinkin, oli se enimmäkseen ollut hallintolinnana. Sotavarustusta ei ollut esillä juuri lainkaan. Luonnollisesti se oli myös palanut historiansa aikana muutamaan kertaan eli tarkasti ottaen alkuperäistä oli vain muurit. Kaikki muu oli uusittu jossain vaiheessa.

Päälinnan yläkerrassa oli entisöityjä tiloja, joita käytetään nykyään juhla- ja edustustiloina. Kirkko oli entistetty 1700-luvun asuunsa ja siellä oli jopa kuninkaallisille varatut kuninkaantuolit. Kukahan niissä on mahtanut viimeksi istua?  Kuninkaansalin seinillä oli komeita gobeliineja ja kattopanelointi oli aika erikoinen. Yläkerran kaariholvi oli museon näyttelytilana.

Linna toimi hallintorakennuksena 1600-luvun loppuun asti ja sen jälkeen sekalaisessa käytössä vankilana,kasarmina ja jopa viinatehtaana. Viinanpolttovaihe oli 1700-luvun yritys valtiollisen viinamonopolin perustamiseksi. Se loppui lyhyeen, kun rahvas ei suostunut lopettamaan kotipolttoa. Museona linna on ollut 1960-luvulta lähtien.

Sitten takaisin Merikeskukseen laivoja ihmettelemään. Suomen joutsen ja muut rannan museolaivat eivät olleetkaan yleisölle avoinna vielä näin toukokuussa. Sisällä oli sekalainen kokoelma kaikenlaista merenkulkuun liittyvää. Erityisen paljon oli juttua ruotsinlaivoista ja meripelastuksesta.

Viereisessä ulkokatoksessa oli pieneen tilaan ahdettuna useita aluksia. Tyylikkäin oli italialaisen mallin mukaan suunniteltu valkoinen torpedovene Tyrsky. Viereinen modernimpi Nuoli 8 näytti sen rinnalla tylsältä perussotalaivalta.

Yläparvella oli tyylikkäästi katon läpi vedetty periskooppi, joka ihan oikeasti toimi. Aurajoen suun pienoismalli oli hieno ja perämoottorikokoelma aika hurja. Toisessa rakennuksessa oli edelleen ahtaasti aseteltuna kokoelma purjeveneitä. Ihan komeita, mutta ahdas ja pimeä paikka ei kyllä tehnyt oikeutta niille. Muu osa rakennuksesta esitteli paikallisen laivanrakentamisen historiaa.

Pihalla mielenkiintoisin vekotin alumiininen hydrokopteri. Käsittääkseni se oli ollut käytössä saaristossa kelirikkoaikana. Bore-laivassa toimi hostelli ja pieni kahvila. Kuutoskannella piti olla jokin näyttely, mutta en sitä onnistunut löytämään. Muutenkin hieman sekava paikka.

Vikingin terminaali aukeisi seitsemältä. Muutama auto oli jo jonossa, mutta olin ensimmäinen mopo paikalla. Terminaalin nerokkain idea on sadekatos, jossa ilman kattoa pyörillä matkustavat voivat jonottaa kastumatta. Moisia ei juurikaan muualla ole näkynyt.

Viking Grace saapui ajallaan ja näytti oudon futuristiselta kaasutankkeineen. Varmaan ihan tietoinen tyyliseikka jättää ne peräkannelle näkyviin. Pyörät otettiin sisään ensin ja ohjattiin yläkannelle poikittain. Puhtaan oranssina kiiltelevät uudet kiinnitysliinat olivat luksusta. Koukkuja oli kannessa kuitenkin hieman harvassa. Päädyin vetämään vain yhden liinan runkoputkesta kanteen. Pitäisi riittää.

Hytti löytyi samalta viitoskannelta laivan etuosasta. Ihan perustasoa, mutta tietysti siisti näin uudessa laivassa. WLAN toimi myös hytissä. Ilmainen ei ollut kovin nopea, mutta ihan riittävä uutisten lukuun. Rahalla saisi lisää nopeutta. Nopea suihkussa käynti ja yläkannelle ihmettelemään laivan lähtöä.

Sitten tutkimaan laivaa, harvoin näin uudelle alukselle pääsee. Eipä se perusrakenteeltaan paljon eronnut vanhoista, mutta rajansa se on laivasuunnittelullakin. Muuten ulkoasu oli tietysti modernimpi. Saa nähdä kuinka kestää aikaa. Kauppa oli supermarket-kokoa ja valikoima laaja, mutta oikeastaan taaskaan mitään en tarvinnut. Ostin perinteisen puolen litran muovipullon Grant’s-viskiä. Moottoripyörämatkailuun sopiva teho/paino/hinta/laatu -suhde.

Ravintoloita oli useita. Hienoimmassa näytti olevan melkoinen viinivalikoima ja halvemmassa laskutus perustui seisovan pöydän kilohintaan. Ei ollut erityisen nälkä ja päädyin syömään pelkän katkarapuvoileivän. Pubissa katseltiin jääkiekkoa ja mölinä oli sen mukaista. Uusikin ruotsinlaiva on silti aina vain ruotsinlaiva.

Aamulla herätys puoli kuudelta normaaliin tapaan ja ulos ilman sen ihmeellisempiä sattumuksia. Tarkoitus oli suunnata Skogskyrkogårdenia kohden, mutta sitä ei näyttänyt suoraan navigaattorista löytyvän. Laitoin suunnan etelään ja lähdin tähyilemään tienviittoja.

Vähän Södermalmin jälkeen perinteisen ruskea nähtävyystienviitta sitten ohjasi hautausmaalle. Ajoin alueen sisälle krematorion vierelle. Hiljaista oli näin aikaisin aamulla. Ainoat muut ihmiset vaikuttivat olevan joko alueen työntekijöitä tai töihin meneviä läpikulkijoita. Kävelin portille ja sieltä laatikosta löytyi jopa suomenkielinen opaskartta alueelle.

Maailmanperintökohteeksi aika erikoinen. Ei kovinkaan vanha eikä sisällä juurikaan kuuluisia hautoja. Onpahan vain tyylikkäästi metsän keskelle tehty hautausmaa. Paikallisista kappeleista yksi oli antiikin pylvästyyliä ja toinen maanläheisempi paanukattoinen. Jossain täällä piti olla myös Greta Garbon hauta, mutta eipä osunut silmiin.

Seuraavaksi suunta kohti Gripsholmin linnaa. Päädyin tunnelin kautta moottoritielle ja jonkin matkan jälkeen Mariefrediin päin. Matkalla oli nähtävyyskyltti toiseen linnaan. Poikkesin katsomassa, mutta näytti olevan vain kartano, jonne oltiin pystyttämässä jonkinlaista markkinapaikkaa.

Mariefrediin saavuin jo ennen kymmentä. Linna ei ollut vielä auki. Kiertelin vähän aikaa kylän keskustaa. Paikalla oli joskus 1500-luvulla Skandinavian ainoa kartusiaaniluostari, josta ei nykyään ollut jäljellä yhtään mitään. Tilalla oli pikkusievä puutalokaupunki.

Linnan pihalla oli kaksi vanhaa venäläistä tykkiä, joiden molempien nimi oli Susi. Aika ilmeistä, kun piipun päät tulivat avonaisista suden kidoista. Ruotsalaiset kaappasivat ne Narvasta ja Ivangorodista 1500- ja 1600-lukujen vaihteessa. Tykit olivat aikanaan poikkeuksellisen isoja ja yhä edelleen hurjan näköisiä koristeluineen.

0

Sisältä löytyikin sitten paljon maalauksia. Seinillä roikkui varmaan kaikki Ruotsin kuninkaalliset kautta aikojen ja loputon määrä muita eurooppalaisia merkkihenkilöitä.

Linna oli alunperin rakennettu 1300-luvulla ajan hengen mukaisesti puolustustarkoitukseen. Sittemmin se toimi välillä kuninkaallisten asuntona, välillä vankilana ja välillä molempina yhtä aikaa. 1700-luvulla taiteiden ja kulttuurin ystävänä tunnettu Kustaa III rakennutti pienen teatterin yhteen torniin. Sitä ei jostain syystä saanut kuvata, mutta museon kaupassa oli selkeä halkaistu pienoismalli. Oman aikansa kotiteatteri.

Kuuluisassa pyöreässä huoneessa oli kattava kokoelma valistusajan eurooppalaisia kuninkaallisia. Kaikki enemmän tai vähemmän kultturelleja valistusfilosofian ihailijoita. Varsinaisia sotapäälliköitä ei tainnut olla yhtään. Hieno tunnelma. Uskaltaisikohan jopa käyttää sanaa pyhä.

Lähdin ajamaan kohti Kalmaria. Ensin nelostietä Norrköpingiin ja sitten rantaa pitkin etelään. Puolitoistakaistaisella keskikaidetiellä oli helppo ohitella moottoripyörällä. Yllättävän paljon oli liikkeellä pieniä Mazda Miata avoautoja. Minne lie olivat menossa.

Loppumatkasta alkoi jo hieman väsyttää. Aikainen herätys ja viisi tuntia ajamista tuntui jo joka paikassa. Perillä Kalmarissa olin neljän aikoihin. Hotelli oli pienen keskustan länsireunalla ja pyörän sai parkkiin kellariin. Nopea suihku ja kohti linnaa. Reitti menikin aika tyylikkäästi kaupungin vallitusten läpi. Vanhasta vesitornista oli tehty ilmeisesti asuntoja.

Linna olikin mennyt kiinni jo neljältä. Ehdin juuri poiketa kuvaamassa sisäpihan, kun sekin suljettiin. Harmittavaa, mutta niin tyypillistä. Kun päivästä suuri osa kuluu ajamiseen, niin näin käy säännöllisesti. Ulkopuolen vallituksilla pääsi kuitenkin vielä vapaasti kiertelemään.

Paikkahan on kuuluisa Kalmarin unionista. 1300-luvun lopulla täällä solmittiin Ruotsin, Tanskan ja Norjan välinen löyhä valtioliitto, joka yhdisti nykyiset pohjoismaat yli sadaksi vuodeksi. Islanti ja Suomi olivat mukana Norjan ja Ruotsin osina. Valtioliittoa tai ei, yhteinen kulttuuritaustahan tulee jo viikinkiajoilta ja tavallaan jatkuu edelleen.

Linnoituksen rakentaminen alkoi 1100-luvulla pyöreästä tornista ja kasvoi sitten yhdeksi Ruotsin tärkeimmistä linnoituksista. Sijainti oli pitkän aikaa strategisesti tärkeä mantereen ja Öölannin saaren välisen salmessa. Myöhemmin merkitys väheni ja linna rapistui. Kunnostaminen alkoi jo 1800-luvun lopulla ja nykyään se on todella hienossa kunnossa. Täytyy joskus poiketa uudestaan katsomassa sisätiloja.

Takaisin kaupungille. Läheisen hotellin pihalta löytyivät ne matkalla ihmettelemäni Mazdat. Ilmeisesti jokin harrastajakokoontuminen. Löytyi myös vanha kirkkopuisto, jossa kirkkoa ei enää ollut, mutta vanhoja hautoja enemmänkin. Ympärillä oli vanhaa puutaloaluetta.

Kiersin keskustan ulkomuureja pitkin ja päädyin kreikkalaisravintolan terassille syömään kalliin pippuripihvin. Hyväähän se oli, mutta viilenevässä illassa pelkässä t-paidassa oli jo hieman kylmä. Luovutin suosiolla ja palasin hotellille. Pitkä päivä väsytti.

Aamu olikin sitten taas aurinkoinen. Pikainen aamiainen, ketjujen rasvaus ja kohti Öölantia.