Muutaman tunnin matkan jälkeen lautta saapui Hirtshalsin satamaan. Tanskan matalat hiekkadyynit ovat melkoinen kontrasti Norjan vuorenrintelle. Olin varannut hotellihuoneen Aalborgista, jonne oli suoraan matkaa noin 70 kilometriä. Päätin kuitenkin kiertää Skagenin kautta. Tanskan pohjoiskärki voisi olla hauska nähdä.

Perillä paikka osoittautui pikkusieväksi turistikyläksi hiekkarantoineen. Otin muutaman kuvan ja lähdin takaisin päin. Jälkeenpäin selvisi, että niemen kärjessä olisi ollut museo ja muutakin nähtävää. Kello oli kuitenkin jo paljon ja Aalborgiin oli vielä matkaa. Jäi vähän turhaksi keikaksi.

Navigaattori koetti tuttuun tapaan ohjata moottoritielle, mutta ajelin mieluummin rantaa pitkin Frederikshavnin kautta. Reitti on lyhyempi eikä käytännössä sen hitaampi. Jo kuuden vuoden aikana tutuksi tullut TomTom-navigaattori aliarvioi pikkuteiden nopeudet. Perillä Aalborgissa olin noin puoli kahdeksan aikoihin. Tie alitti Limvuonon tunnelia pitkin. Kuulemma Tanskan vanhin moottoritietunneli. Enpä ollut koskaan tajunnut, että Jyllannin pohjoisosa on itse asiassa saari.

Hotelli halusi jostain syystä maksun huoneesta heti. Muuten ihan asiallinen paikka. Rasvasin pyörän ketjut, kävin suihkussa ja lähdin kaupungille. Ilta alkoi jo hämärtyä ja oli aika hiljaista. Ihan hotellin vieressä oli kummallisen näköinen rakennus pyöreine ikkunoineen. Jälkeenpäin selvisi, että kyseessä oli paikallinen musiikkitalo. Persoonallisempi kuin Helsingin tylsähkö versio aiheesta.

Keskustaa lähestyessä oli edelleen aika kuollutta. Vasta kun pääsin kuuluisalle Jomfru Ane -kadulle, alkoi tapahtua. Sattui olemaan elokuun viimeinen viikko ja silloin täällä on vuotuinen Aalborg in Red -festivaali. Kadulla oli punainen matto ja ilmeisesti jonkinlainen muotinäytös oli juuri päättynyt. Kaikki viereiset ravintolat olivat aivan täynnä. Ei yhtään innostanut ängetä sinne tungokseen.

Viereisellä kadulla oli pitkä jono urheiluautoja. Ilmeisesti kuuluivat tapahtumaan. Jatkoin matkaa hieman sivummalle ja löysin rauhallisen kreikkalaisen ravintolan. Ei mikään luksuspaikka, mutta possunvarras perunoilla maistui.

Aamulla heräsin jo ennen kahdeksaa. Aamiainen oli perusnormaali pohjoismainen. Ulkona näytti pilviseltä, mutta ei sentään sateiselta. Lähdin läheiselle Lindholm Højen viikinkihautausmaalle.

Paikka oli muutaman kilometrin päässä joen pohjoispuolella. Saavun perille ennen kymmentä ja museo ei ollut vielä auki. Itse hautausmaa-alueelle kuitenkin pääsi. Se on puiden ympäröimä etelään laskeva rinne täynnä kivikasoja. Monet muodostavat perinteisen kivilaivan pitkulaisen muodon. Hautoja on yhteensä noin 700. Vanhimmat ylärinteessä ovat 400-luvulta ja myöhäisimmät alempana 900-luvulta.

Hautausmaan vierellä oli ollut myös asutusta. Yksi harvoista Limvuonon helpoista ylityspaikoista oli luonnollinen risteyspaikka, johon alkoi kerääntyä ihmisiä. Paikka kukoisti 1100-luvulle asti ja kuoli sitten pienimuotoiseen ekokatastrofiin. Metsien hakkaaminen ympäriltä ja mereltä puhaltava tuuli hautasivat alueen hiekan alle. Tämä tosin myös säilytti haudat nykypäivään asti. Jotenkin tuli mieleen Pompeiji.

Museo aukesi kymmeneltä. Esineiden vieressä ei ollut englanninkielisiä selostuksia, vaan ne piti lukea erillisestä lainakirjasta. Paljon näytti olevan haudoista löytyneitä kamoja. Täälläkin oli taas paljon arkista kuvausta viikinkien jokapäiväisestä elämästä, joka oli käytännössä enemmän maanviljelyä kuin ryöstöretkiä.

Erityisesti mieleen jäi kuvaelma ruumiin polttamisesta kivilaivan sisään rakennetulla roviolla ja puinen primitiivinen patsas, jonka jostain syystä katsottiin esittävän Freyja-jumalatarta.

Sitten moottoritielle kohti Jellingiä. Mielenkiintoisinta oli ohittaa pitkää tuulivoimalan siipeä kuljettava rekka. Eli siis aika tylsä matka. Perillä noin yhden aikoihin.

Paikalla on kaksi isoa hautakumpua ja pieni kirkko niiden välissä. Pohjoinen kumpu on oletettavasti Tanskan ensimmäisen viikinkihallitsija Gorm Vanhan ja hänen vaimonsa Thyran hautapaikka. Aivan varmaa se ei kai ole, mutta hautakammio sieltä kuitenkin on löydetty. Oudosti eteläinen kumpu on vain pelkkä kumpu ilman hautakammiota.

Nykyinen välissä oleva kirkko on 1100-luvulta, mutta samalla paikalla on ollut puisia kirkkoja jo 900-luvulta lähtien jolloin Gormin poika Harald Sinihammas toi kristinuskon Tanskaan. Kokeilin kirkon ovia, mutta se oli jostain syystä kiinni. Harmi, koska sisällä olevat maalaukset olisivat olleet näkemisen arvoisia.

Kirkon viereisistä lasivitriineistä löytyivät ne kuuluisat riimukivet. Ne ehtivät olla noin 1000 vuotta säiden armoilla kunnes ne sitten suojattiin. Suurempi vaara niille nykyään olisivat varmaan turistit. Pienemmän kiven pystytti Gorm Vanha vaimonsa Thyran muistoksi. Isompi puolestaan on Harald Sinihampaan vanhempiensa ja Tanskan kristinuskoon käännyttämisen kunniaksi pystyttämä.

Pienemmän Gormin kiven kuviot ovat perinteisiä riimuja, mutta Haraldin kivessä on aivan ainutlaatuinen kuvitus. Kolmisivuisen kiven yhdellä sivulla on tekstiä, toisella sivulla jonkinlainen kristushahmo köynnöskuvioiden ympäröimänä ja kolmannella sivulla leijonan ympärille kietoutunut käärme. Tulkintoja on monia.

Viereisessä museossa oli esineitä ja lisätietoa haudoista ja riimukivistä. Hautakumpujen alta oli löydetty suurin tunnettu kivilaiva, jonka toinen pää lähtee pohjoisen kummun hautakammiosta. On kai edelleen hieman epäselvää onko toinen kumpu laivan toisessa päässä vai sen keskellä.

Jollain tavalla alkuperäisestä Harald Sinihampaan kivestä oli onnistuttu löytämään sen verran säilyneitä väripigmenttejä, että museoon oli voitu tehdä väritetty versio siitä. Aika näyttävän näköinen. Thyran patsas oli epäilyttävän roomalaistyylinen.

Ostin museon kaupasta pari ohutta kirjasta. Toisen Jellingin historiasta ja toisen yleisesti Jyllannin riimukivistä. Tien päälle ja kohti Kööpenhaminaa. Matkalla oli useampikin hidastava tietyö eikä jäänyt aikaa poiketa oikein missään. Ison Beltin sillasta tuli otettua pari kuvaa. Kööpenhaminassa piti taas totutella ajamaan polkupyöräilijöiden seassa. Edelliskerrasta olikin jo aikaa.

Vasta hotellin pihassa tajusin, että varaamani hotelli oli ihan rautatieaseman vieressä. Hieman nuhjuinen paikka, mutta kaikki toimii. Maksoin pyörälle ruudun läheisestä parkkitalosta ja otin myös jälleen kerran ylihinnoitellun aamiaisen.

Kiertelin vähän aikaa kaupungilla ja löysin torin laidalta ihan hyvän ruokapaikan. Alkupalaksi katkarapusalaattia parsalla ja sitten jauhelihapihvi lähes kaikilla mahdollisilla lisukkeilla. Sitten takaisin hotellille suunnittelemaan. Varasin netistä etukäteen huomiseksi lipun kansallismuseon viikinkinäyttelyyn.

Aamukahdeksalta aamiaiselle ja sitten kohti kansallismuseota. Kävin siellä viimeksi joskus 90-luvulla ja ainoa asia jonka muistan on sen koko. Paikan päällä etukäteen ostettu lippu osoittautui aika turhaksi. Ei sinne viikinkinäyttelyyn mitään ruuhkaa ollut.

Paikka oli taas ärsyttävän hämärä ja valokuvien taso sen mukaista. Muuten kyllä hieno ja laaja näyttely. Aika suuri osa kamasta näytti olevan kansallismuseon omaa. Seuraavaksi näyttely lähti täältä British Museumiin.

Näyttelyn vetonaula oli maailman suurimman viikinkilaivan hahmotelma. Viikinkilaivat nimetään löytöpaikkansa mukaan ja tämä sai nimekseen epäseksikkäästi Roskilde 6. Sieltä kun oli löydetty jo viisi laivaa aikaisemminkin. Laivan pituudeksi oli laskettu 36 metriä, vaikka käytännössä siitä ei ollut jäljellä kuin vähän pohjaa. Ollut varmaan aikoinaan hurja näky.

Muista esineistä mielenkiintoisimpia olivat Ulfberht-miekat. Poikkeuksellisen laadukkaasta teräksestä tehdyissä miekoissa oli kaikissa samantyyppinen kaiverrus. Ilmeisesti jokin oman aikansa luksusbrändi.

Sitten kiertämään alakerran esihistoriaosuutta. Aika lailla samaa kivikirveskamaa kuin muuallakin Euroopassa. Itämerellinen erikoisuus ovat tietysti meripihkajutut.

Tunnetuimpia nähtävyyksiä lienee pronssinen aurinkovaunu, pyörien päällä olevat hevonen ja pyöreä pronssilevy. Erikoinen esine, jonka tyyli ja ikä eivät oikein järkevästi täsmää löytöpaikkaan.

Oudolla tavalla kauniita olivat mutkaiset Lur-soittimet. Ilmeisesti kaarevat muodot tekivät niistä helpommin kannettavia. Samahan pätee moniin nykyisiinkin puhallinsoittimiin.

Museossa oli iso huoneellinen riimukiviä. Kivet sinänsä olivat komean näköisiä, mutta riimujen sisällöt jättivät toivomisen varaa. Useimmissa vain luki jotain tyyliin Ragnar pystytti tämän kiven Gunvaldin kunniaksi. Kai nyt kirjoitustaitoa voisi vähän rikkaamminkin käyttää.

Yksi museon kuuluisimpia esineitä on Gundestrupin hopeinen astia, suurin tunnettu rautakautinen hopeaesine. Täytynyt olla aikoinaan aivan käsittämättömän arvokas.

Muuten esineistö oli aika paljon hautalöytyjä. Olipa kulttuuri sitten mikä tahansa, niin paljon kamaa on aina tungettu hautoihin. Astioita, aseita ja muuta enemmän tai vähemmän oleellista omaisuutta. Tällä seudulla ei kuitenkaan yleensä palvelijoita. Riimukalenterit näyttivät kiinnostavilta. Täytyykin ottaa tarkemmin selvää niistä.

Keskiajan kama oli taas tyypillisen kristillistä. Kirjoista Hornen kirkosta löytynyt 1200-luvun evankeliumi oli vaikuttavin. Kuningas Kristan IV:n hopeinen ”tuoppi” 1500-luvulta, nimeltään Ruusu, oli kooltaan melkein kahdeksan litraa.

Nuoremmat osastot ohitin tällä kertaa suosiolla. Kaikkea ei aina jaksa.

Tässä vaiheessa aloin olla hieman sekaisin sijainnistani. Vähän aikaa piti pyöriä edestakaisin kartan kanssa ennen kuin portaat yläkerran antiikkiosastolle löytyivät.

Ensimmäisenä vastaan tuli taas assyrialaisia kohokuvia Nimrudista ja sitten paljon nuolenpääkirjoitusta. Löytyi kirjanpitoa, sopimuksia, rukouksia, sananlaskuja ja jopa pieni pala Gilgameshia. Hurjaa. Iso osa savitauluista oli löydetty nykyisen Pohjois-Irakin alueella olevasta Tell Shemsharan kaivauksista.

Antiikin Kreikan ja Rooman aikaisia päitä oli enemmänkin. Samoja henkilöitä kuin muuallakin: filosofeja, jumalia ja keisareita.

Ruukkuosastolta löytyi yllättäen jotain mielenkiintoistakin. Herakleen kaksitoista urotyötä erilaisiin ruukkuihin kuvattuna. Hieno idea saada jotain eloa muuten niin tylsiin ruukkukokoelmiin.

Karthagosta peräsin oleva lattiamosaiikki kreikkalaisen mytologian merenneidosta, nereidistä, oli komea. Loppuosa lattiasta onkin sitten British Museumissa.

Pienessä Egypti-osastossa oli useampikin sarkofagi, mutta ei ketään kuuluisuuksia. Näyttivät olevan kolmannelta välikaudelta ja myöhäiskaudelta eli vuoden 1000 eaa. jälkeiseltä ajalta. Muumioiksi aika nuoria.

Muuten esillä oli aika perinteistä hautalöytökamaa. Kuolleiden kirjasta oli esillä taas yksi versio. Luxorista löytynyt leijonapäisen jumalatar Sekhmetin patsas oli poikkeuksellisen tyylikäs.

Nelisen tuntia siellä kului aikaa. Ihan riittävä kerta-annos. Lähdin kävelemään kohti pyöreää tornia ja sen observatoriota. Matkalla tuli kuitenkin vastaan Vor Frue Kirke ja pakkohan siellä oli poiketa katsomassa.

Ulkoapäin hieman tylsä, mutta sisältä tyylikäs rakennus. Nykyinen versio on 1800-luvulta, mutta paikalla on ollut kirkkoja jo 1100-luvulta lähtien. Alttarin takaa kellarista löytyi jokunen hautakivi edellisten kirkkorakennusten ajalta. Korkeaa keskilaivaa kiertävät holvikäytävät kahdessa kerroksessa. Ylhäällä tornissa oli pieni museo, jossa oli muutaman kuuluisamman henkilön hautapaadet aikaisemmista kirkoista.

Pyöreä torni ja sen viereinen Trinitatis-kirkko muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Systeemi on alunperin rakennettu 1600-luvulla, mutta korjattu sen jälkeen moneen kertaan tulipalojen ja pommitusten jäljiltä. Kävin ensin katsomassa kirkkoa. Ihan hieno, mutta ei mitenkään erityisesti mieleen jäävä.

Pyöreä torni sitten puolestaan olikin upea. Portaiden sijasta tornia kiertää ramppi, joka on alunperin suunniteltu helpottamaan raskaiden tavaroiden kuljettamiseen torniin hevosilla. Myöhemmin sitä pitkin on ajettu autollakin ja jopa pidetty polkupyöräkilpailuja.

Rampin yläpäästä löytyy näköalatasanne ja observatorio, joka valitettavasti sattui olemaan kiinni. Se on liian pieni ja liian keskustassa ollakseen enää nykyään vakavassa käytössä, mutta harrastelijat siellä kai käyvät edelleen. Tasanteelta oli hyvä näköala kaupungille.

Tornissa oli myös pieni käymälä, joka oli tarkoitettu observatorion käyttäjille. Teknisesti kyseessä oli pitkä alas asti päätyvä kuilu ilman tyhjennysmahdollisuutta tai ilmastointia. Kuinkahan toimiva se on käytännössä mahtanut olla?

Tässä vaiheessa kameran akku alkoi taas vilkuttamaan punaista. Palasin hotellille, jätin akun laturiin ja menin oluelle viereiseen Hard Rock Cafe -juottolaan. Kirjoittelin tuopillisen ajan päiväkirjaa kännykällä ja lähdin sitten vielä kaupungille kiertelemään.

Kanavarannan värikkäät rakennukset näyttivät yhtä hyviltä kuin aina ennenkin. Borgenista en löytänyt yhtään TV-sarjasta tuttua kohtaa. Taidettu kuvata enimmäkseen muualla.

Jatkoin matkaa Christianshavnin linnoitussaarelle. Kaunis paikka kanavineen ja rannan vallituksineen. Vor Frelsers -kirkon tornin ulkoisilla kierreportailla ei näkynyt ketään. Taisi olla jo tähän aikaan kiinni. Joskus 90-luvulla tuli kiivettyä sinne huipulle.

Christianian vapaakaupungin lähellä rannassa pössyteltiin jo ihan vapaasti. En aikaisemmin ollutkaan käynyt siellä. Portilla oleva kyltti pyysi olemaan kuvaamatta. Ihan ymmärrettävää. Aika erikoinen paikka. Ei välttämättä ihan minun juttuni.

Lähtiessä alkoi sataa. Poikkesin viereiseen pubiin odottelemaan kuuron loppumista. Sade taukosi ja jatkoin matkaa. Vähän päästä alkoi toinen kuuro ja juutuin porttikäytävään odottelemaan. Lopulta sade hiljeni sen verran, että pääsin jatkamaan hotellille kuivattelemaan.

Ruokapaikkaa etsin vasta myöhään illalla. Kanavarannassa päädyin sattumanvaraiseen terassiravintolaan. Olivat ilmeisesti jo sulkemassa keittiötä, kun alku- ja pääruoka tulivat eteen miltei yhtä aikaa. Vähän sähläämisen makua, mutta ruoka oli silti hyvää.

Aamulla ylös ennen yhdeksää. Pilvistä, mutta eipä satanut vettä. Hain pyörän parkkitalosta, jonka porttiin hotellissa maksettu parkkilippu ei kelvannut. Ei haitannut, kun ajoi puomin ohi.

Kurvasin lähtiessä vielä pienen merenneidon kautta. Paikalla oli melkoinen määrä turistibusseja eikä mitään järkevää parkkipaikkaa. Jätin pyörän tien viereen ja kävin vilkaisemassa neitoa. Hän olikin pienempi kuin olin kuvitellut.

Sitten kaupungin läpi rantatietä kohti siltaa. Taaskaan en onnistunut löytämään mitään järkevää paikkaa, josta sitä voisi kuvata. Alkumatkasta Ruotsin puolella tuli pari pientä sadekuuroa.

E4-tiestä ei ole edelleenkään mitään kerrottavaa. Vähän ennen Linköpingiä poikkesin rantaan turistitielle. Ruotsalaista maalaismaisemaa ja pari kirkkoa. Hieman vaihtelua. Tukholmassa navigaattori johdattii Södermalmin kautta. Kerrankin pääsin Slussenin läpi oikeaan paikkaan ensimmäisellä yrityksellä. Hyvissä ajoin Vikingin terminaalilla.

Sade alkoi onneksi vasta vähän ennen laivaan pääsemistä. Yllättäen olin tällä kertaa ainoa moottoripyöräilijä. Köytin pyörän viereiseen trukkilavaan. Hyttien siivous oli kesken, piti odotella käytävällä jonkin aikaa. Laiva oli jokin Vikingin vanhoja paatteja. Jos en ihan väärin muista, Mariella. Hytissä ei ollut televisiota, WLANista puhumattakaan.

Söin À la carte -ravintolassa papusalaattia ja naudanpihviä. Lasku oli 312 Ruotsin kruunua ja taskussa jäljellä sopivasti 350 kruunua. Jätin loput juomarahaksi ja järkytyin jälkeenpäin tajutessani olevani ruotsinlaivalla. Näin se tippikulttuuri salakavalasti hiipii tännekin.

Herätys puoli seitsemältä, kun hyttien siivous alkaa. Alkumatka Vantaata kohti meni ihan mukavassa säässä, mutta ihan kotiin asti en ehtinyt ennen vesisadetta. Poliisikin vielä puhallutti 500 metrin päässä kotiovelta.