Vikingin hyttien siivous alkoi puoli kuudelta. Aina yhtä kypsää. Laivasta pääsi ulos puoli seitsemän aikoihin. Etukäteen tarkistettuna Vasa-laivan museo aukeaisi ensimmäisenä puoli yhdeksältä. Siihen asti piti saada aika kulumaan. Joskus 90-luvun opiskeluaikoina täällä tuli käytyä useinkin, mutta käytännössä se tarkoitti muutaman tunnin pubissa istumista ja laivalle palaamista. Sen jälkeen käynnit olivat olleet lähinnä läpiajamista laivalle jostain muualta tullessa. Enhän oikeastaan tuntenut kaupunkia ollenkaan.

Ajelin Gamla stanin reunalle, jätin pyörän parkkiin ja lähdin kävelemään. Oudon oloinen paikka näin tyhjänä. Sunnuntaina olisi triathlon-kilpailu ja reittien suoja-aidat oli jo tuotu katujen varsille. Aika suuri osa oli jo ehditty kaataakin edellisenä yönä. Mikään paikka ei ollut vielä auki tähän aikaan. Kävelin kuninkaanlinnalle. Vartiosotilaita lukuun ottamatta aivan tyhjää.

Takaisin päin kävellessä päädyin Stortorgetille, jossa olevassa Nobel-museossa pitäisi poiketa myöhemmin. Slussenin reunalta paikka näytti aika hienolta aamuauringossa. Maleksin Riddarholmenin saarelle. Kirkko olisi kai näkemisen arvoinen, mutta ei tietenkään auki tähän aikaan. Jokin porukka harjoitteli kuvauskopterin lennättämistä.

Ison pylvään päässä patsasteli itse Birger Jaarli, Tukholman perustaja. Patsaan voisi siirtää sellaisenaan minkä tahansa fantasiapokkarin kansikuvaksi ja menisi ihan täydestä. Södermalmin rannan palatsit näkyivät tänne hyvin. Palatessa kävin vielä etsimässä Tukholman kapeimman kadun. Ensimmäiset turistiryhmät aloittelivat kierrostaan.

Kahdeksan aikoihin lähdin Vasa-museolle. En ollut siellä koskaan käynyt eli tulisipa tämäkin aukko nyt sivistyksessä täytettyä. Perillä parkkipaikka oli maksullinen. Taas näitä, joissa parkkilippu pitäisi jättää tuulilasiin ja joissa ei mistään selvinnyt pitääkö moottoripyörästä maksaa. Ostin automaatista lipun ja laitoin sen taskuun. Ihmetellään sitten jälkeenpäin, jos on tarvetta.

Sisäpuolella itse laiva on keskellä isoa hallia ja muut esineet reunoilla kiertävillä parvilla, joista laivaa voi katsella eri tasoilta. Tällaisiahan ne muutkin sisätiloissa olevat laivamuseot ovat. Valaistus oli taas ärsyttävän hämärää valokuvaukseen. johtunee varmaankin koko ajan hitaasti hajoamassa olevan laivan suojelemisesta. Hieno se kyllä oli.

Laivan rakennutti Pohjolan leijonaksikin kutsuttu Kustaa II Adolf, Ruotsin suurvallan perustaja. Se oli valmistuessaan yksi aikansa parhaiten aseistettuja sotalaivoja ja Tukholman asukkaat olivat tietysti kokoontuneet rannoille katselemaan, kun se lipui ylväästi Gamla stanin edustalta kohti Itämerta. Sitten tuuli tarttui purjeisiin, laiva kallistui, tykkiportit hörppäsivät vettä ja yleisö sai hupia koko rahan edestä.

Laiva oli rakenteeltaan aivan liian yläpainoinen. Se ei johtunut tykeistä, vaan yleisestä suunnittelusta. Tuohon aikaan ei vielä laivasuunnittelun matematiikka ollut ihan hallussa, mutta rakentajatkin olivat jo kokemuksen perusteella ehtineet epäillä sitä hieman kiikkeräksi.

Seuraavat 300 vuotta laiva sitten makasi pohjassa. 1950-luvulla laivan nostoa alettiin vakavissaan suunnitella. Kalle Ankan pingispallomenetelmääkin ehdotettiin, mutta lopulta laiva nostettiin vuonna 1961 perinteisesti vaijereilla. Nykyinen museo avattiin vuonna 1990. Hatunnosto ruotsalaisille, kun ovat osanneet tehdä historiansa nolosta tapauksesta yhden kuuluisimmista nähtävyyksistään. Harmittavasti museossa ei ollut sitä Paavo Nurmen patsasta, jonka suomalaiset teekkarit kävivät viemässä laivaan nostoa edeltäneenä yönä.

Museon kaupassa ei ollut mitään mielenkiintoista. Seuraavaksi suunta kaupungin toiselle laidalle Drottningholmin puistoon. Nyt aamupäivällä alkoi olla jo hieman liikennettäkin. Tällä kertaa parkkipaikka oli ilmainen. Puistossa näkyi asuvan melkoinen määrä kaikenlaisia vesilintuja. Ostin lipun linnaan ja kiinalaispaviljonkiin.

Ensin linnaan, sisällä ei valitettavasti saanut kuvata. Kuten niin monessa muussakin paikassa, täälläkin näkyi antiikin ihannointi. Porraskäytäviä koristivat patsaat. Huoneiden seinät oli koristeltu kuninkaallisten muotokuvilla. Sekä paikallisten että muiden maiden. Turistiryhmiä sai väistellä koko ajan. Linnan vieressä oleva pieni kirkkosiipi oli harvinaisen tyylikäs.

Puisto toi mieleen Itävallan Schönbrunnin palatsin puutarhan. Samalla tavalla muotoon leikattuja pensaita ja suihkulähteitä patsaineen. Suurin piirtein samalta aikakaudeltahan molemmat ovat. Vaikka linnassa oli ruuhkaista, täällä puistossa tuntui olevan aika vähän ihmisiä liikkeellä. Ehkä ne vain hukkuivat sen suuruuteen.

Erikoisin paikka oli vartiotupa, joka näytti teltalta, mutta oli tehty puusta. Illuusio oli lähes täydellinen, mutta jälkeenpäin ajatellen oven olisi pitänyt paljastaa asia. Sisälle ei valitettavasti päässyt.

Kiinalainen paviljonki on paikan kuuluisimpia nähtävyyksiä. Rakennus oli tehty 1700-luvulla kiinalaiseen tyyliin ja sisällä oli paljon Ruotsin Itä-Intian kauppakomppanian Kiinasta tuomaa esineistöä. Harmittavasti taaskaan ei saanut valokuvata. Yläkerrassa henkilökunta lainasi taskulamppua, jonka kanssa saattoi tarkastella hämärässä huoneessa olevien taideteosten yksityiskohtia.

Kävelin takaisin puutarhalle ja kiersin pohjoispuolella olevan englantilaisen puutarhan vierustaa pitkin. Lammissa ja kanaaleissa asusteli ankkoja ja joutsenia. Kuuluisa teatteri oli suljettu. Uudet Alpinestarsin ajosaappaat osoittautuivat yllättävän hyviksi kävellä.

Vielä pitäisi kuluttaa hieman aikaa ennen hotellille menoa. Päätin ajella Skansenille. Navigaattori vei kaupungin läpi helposti, mutta Djurgårdenin silta olikin ihan tukossa. Kurvasin ohi ja ajelin tekniikan museon parkkipaikalle. Mietin hetken aikaa siellä käymistä, mutta halusin helteessä eroon ajokamppeista ja lähdin hotellille.

Olin varannut halvimman mahdollisen hotellin Södermalmilta. Tässä vaiheessa onnistuin tekemään historiallisen tempun: ajamaan Slussenin läpi niin, että päädyin kerralla oikeaan paikkaan. Hotellilla olin hieman liian aikaisessa, huone ei ollut vielä valmis. Kävin tekemässä pienen kävelylenkin Södermalmilla. Kerjäläiset olivat äänekkäämpiä kuin Suomessa.

Hotellissa sain todella pienen huoneen, mutta eipä siellä ollut tarkoitus aikaa viettää. WLAN toimi kuten pitääkin. Suihkun kautta takaisin kaupungille. Gamla stanissa oli ruuhkaista lauantai-iltapäivänä. Poikkesin tutussa Scifi-kirjakaupassa, mutta en ostanut mitään. Moottoripyörämatkailun parhaita puolia: ei tule ostettua mitään, kun mukaan ei mahdu.

Maleksin pitkin keskustaa ilman sen ihmeempää päämäärää. Aika paljon samoja kauppa- ja ravintolaketjuja kuin Suomessa. Sergelin torilla oli paljon porukkaa. Palasin vanhaan kaupunkiin etsimään ruokapaikkaa ja löysin Ardberg Embassyn.  Alkuruuaksi sillilajitelma uusien perunoiden kanssa ja pääruuaksi pyttipannutyyppinen systeemi, jossa oli oluessa ja viskissä kypsennettyä lihaa ja sipuleita. Aika älyttömän hyvää.

Ruuan jälkeen sitten väsyttikin niin, että palasin hotellille. Ilta kului televisiota katsellen ja päiväkirjaa kirjoitellen. Panasonicin kamera kyseli kuvia selatessa koko ajan nimen tallentamista niihin. Siinä on GPS ja isohko tietokanta paikannimiä. Ilmeisesti se ei ehdi nopeasti kuvatessa kirjoittaa kaikkia tietoja, vaan varastoi ne väliaikaisesti muualle.

Aamulla nukuin myöhään ja lähdin sitten auringonpaisteiseen kaupunkiin. Gamla stanissa kaikki oli tukossa Triathlonin takia. Katujen ylittämiseen meni aikaa, kun piti odottaa sopivaa rakoa. Poikkesin saksalaisessa kirkossa, joka eilen oli ollut kiinni. Aika hieno.

Seuraavaksi kuninkaanlinnalle. Samalla lipulla pääsi neljään paikkaan, mutta missään ei saanut ottaa valokuvia. Linna ei ole kovinkaan vanha, rakennettu 1700-luvulla. Samalla paikalla oli aikaisemmin vanha Tre Kronor -linna, joka paloi vuonna 1697 vieden mukanaan suuren osan silloista kansallisarkistoa.

Ensimmäisenä kuninkaallisiin asuintiloihin. Niitä olikin paljon parissa kerroksessa. Aika perinteistä kuninkaanlinnatyyliä, vanhoja huonekaluja ja paljon maalauksia seinällä. Huoneiden ja koristelun määrään turtui aika äkkiä.

Seuraava paikka oli aarrekammio kellarissa. Sieltä löytyi pieni kokoelma kuninkaallisia aarteita, lähinnä miekkoja ja kruunuja. Hassuinta oli prinsseille ja prinsessoille eri ikäisinä tehdyt kruunut. Enpä ollut tullut ajatelleeksi, että kuninkaallisillakin on omat lastenvaateongelmansa.

Kellarikerroksessa olevaan Tre Kronor -museoon mentiin ulkokautta. Siellä oli joitain tulipalosta säilyneitä esineitä ja myöhemmin rakennettuja malleja. Osa rakenteista on kai ihan aidosti vanhan linnan perua.

Neljäs museo oli Kustaa III:n antiikkikokoelma, yksi Euroopan vanhimmista museoista. Kustaa III oli kulttuurin ystävä ja toi suuren osan kokoelmasta vieraillessaan Italiassa 1700-luvun loppupuolella. Museo ei ole kovinkaan iso, mutta pylväiden reunustama tila patsaineen muodostaa todella tyylikkään kokonaisuuden.

Alun perin olin suunnitellut poikkeavani paikallisessa kansallismuseossa, mutta se olikin remontissa ja aukeaa vasta 2017. Lähdinkin sitten rantaa pitkin kävellen historialliseen museoon.

Perillä museossa olikin paljon mielenkiintoista viikinkikamaa. Valokuvata sai, mutta valaistus oli heikkoa. Kaikkia kohteita ei pystynyt kunnolla kuvaamaan. Läheisen Birkan viikinkikylän pienoismalli oli upea. Siellä täytyy kyllä joskus poiketa. On vain laivamatkoineen koko päivän reissu eli tällä kertaa ei ehtinyt. Viikinkilaivoista oli pari pienoismallia kuuluisimmista Gokstadin ja Osebergin laivoista.

Paljon oli pientä haudoista löytynyttä korusälää. Tyylikkäin hautalöytö oli Öölannin Köpingsvikistä löytynyt ennustajanaisen sauva. Harmi, että juuri tuo valokuva hieman tärähti. Riimukiviä oli joka nurkassa. Pohjoisin tunnettu pystyssä oleva on Frösön riimukivi Ruotsin Jämtlandissa.

Pireuksen leijona olikin erikoinen tapaus. Antiikin Ateenan satamassa olleen leijonapatsaan kylkeen paikalla käyneet viikingit olivat kaivertaneet omia riimujaan. Kenties joitain Bysantin varjagikaartin lomalaisia. Itse kaiverrusten sisältö on tulkinnasta riippumatta tasoa ”Asmund was here”. Alkuperäinen patsas on nykyään Venetsiassa.

Viikinkinäyttelyn jälkeen kiersin yläkerran Ruotsin historian aikajanan vuodesta 1000 Olof Palmen murhaan asti. En ollut tiennytkään, että Ruotsissakin oli joskus ollut useampi aikavyöhyke. Ebstorfin kartasta löytyi taas yksi kopio. Keskiaikaisten kirkkojen alttaritauluja oli melkoisen iso kokoelma. Useimmat tuntuivat olevan saksalaista tai hollantilasta tuontitavaraa. Tekstiilipuolella kiinnostavin oli keskiaikainen punamusta kudos, jossa oli erilaisia myyttisiä olentoja.

Alakerrassa oli erillinen kultahuone, jonne oli kerätty kokoelma historiallisia kulta- ja hopea-aarteita, yhteensä 52 kiloa kultaa ja yli 200 kiloa hopeaa. Osa oli hautalöytöjä ja osa lahjoja muilta kuninkaallisilta.

Aikaa kuluikin yllättävän paljon. Lähdin takaisin keskustaan ja totesin, että useimmat paikat menevät kohta kiinni. Kustaa Adolfin torilla olisi Medelhavsmuseet, jonne vielä ehtisin. Museon egyptiläispuoli oli remontissa ja siitä johtuen sisäänpääsy oli ilmaista. Ihmeteltävänä oli lähinnä ruotsalaisten 1920-luvulla tekemän Kyproksen tutkimusretkikunnan löydöksiä. Tällä kertaa valaistusta riitti kuvaamiseen, mutta ruudullinen lattia heijastui ärsyttävästi lasikaappeihin.

Hienoja esineitä. Tätä kirjoittaessa maaliskuussa 2015 mieleen jäi erityisesti assyrialaisesta Nimrudin kaupungista löytynyt reliefi. Paikalliset ISIS-joukot ovat samaan aikaan tuhoamassa jäljelle jääneitä patsaita puskutraktoreilla. Kolonialistiset ryöstösaaliit osoittautuivat tavallaan taas kulttuurihistorian säilyttäjiksi.

Kävelin takaisin vanhaan kaupunkiin. Triathlonin viimeiset juoksijat saivat yleisöltä reilut aplodit. Nobel-museo oli vielä auki, poikkesin sisään. Hieman tylsä paikka, mutta Nansenin passi oli kiinnostava. Naparetkeilijänä tunnettu Fridtjof Nansen kehitteli toisen maailmansodan jälkeen passittomille pakolaisille asiakirjan, joka hyväksyttiin yli 50 maassa. Aidosti ansaittu Nobelin rauhanpalkinto.

Poikkesin syömään turhan kalliin Entrecôten ja jatkoin matkaa Södermalmille. Kävely ylös Katarinahissenille oli rasittava, mutta näköalat Slussenille ja Gamla stanille olivat sen arvoisia. Ilmapalloja näkyi parhaimmillaan viisi yhtä aikaa. Sitten Medborgarplatsenin terassien kautta hotellille nukkumaan.

Aamulla peruspohjoismaiselle aamiaiselle ja liikkeelle puoli yhdeksän aikoihin. Aurinko paistoi jo kirkkaasti. Reitti kaupungista ulos oli tuttu jo edelliseltä keväältä,  Gripsholmin linna tuli ohitettua. Örebron kohdalla poikkesin keskustaan tarkoituksena käydä katsomassa paikallista linnaa.

Linna löytyi helposti, mutta ei ollut vielä auki. Tunti olisi pitänyt odotella. Tyydyin kuvaamaan linnaa ulkopuolelta, tänne olisi kuitenkin helppo tulla myöhemminkin. Taiteilija Tommi Toijan pissaava patsas tuli sittemmin tutuksi Helsingin Kauppatorin laidalla.

Sitten takaisin tien päälle, Karlstadin ja fucking Åmålin kautta kohti Tanumia. Siellä olevilta kalliopiirroksilta odotin paljon. Ensimmäisenä löytyi Vitlycken museo ja parkkipaikka sen vieressä. Museo osoittautui aika tylsäksi.

Kalliopiirrokset olivat museota vastapäätä tien toisella puolella. Kävelin kuitenkin ensin ylös mäen päälle katsomaan hautakumpuja. Hikinen homma ajokamppeissa. Kivikasat näyttivät lähinnä kivikasoilta.

Takaisin alas tullessa alkoi sitten kalliopiirroksiakin löytyä. Olivatpa vielä turistiystävällisesti värjätty punaisiksi. Tämä on puristeissa herättänyt närkästystä, mutta näin amatöörinä asiaa osasi arvostaa. Aivan käsittämättömän upeaa kamaa. Joskus aikoinaan ostin Oslon viikinkilaivamuseosta T-paidan, jossa oli samantyyppisiä kuvioita. Nyt aidosti nähtyinä ne olivat jotain vieläkin parempaa.

Kuuluisin kuvista on kallion yläreunassa oleva ”hääpari”, joka näyttää suutelevan. Muut keskittyvät lähinnä eläimiin, metsästykseen ja veneisiin. Alue nousi merestä noin 1500 eaa. ja piirrokset on tehty rantakallioihin sen jälkeen.

Seuraava paikka oli vajaan kilometrin päässä oleva Aspeberget, alueen suurin kaiverruskokoelma. Kaiverrukset täällä olivat syvempiä, mutta myös enemmän sään kuluttamia ja nykyisin ne pidetään talvisin suojattuina. Suurimman huomion vei iso aurinkoa muistuttava kiekko, jota pitelee kaksi naista. Aika mystinen. Muita mieleen jääneitä olivat isot härät. Mäen päällä ja toisella reunalla olevia kuvioita ei ollut maalattu ja niitä olikin aika vaikeita erottaa.

Sitten taas noin kilometrin siirtymä mäkeä alas Litslebyhyn. Täällä alempana olevat kaiverrokset ovat myöhäisemmältä ajalta, ehkä noin 500 eaa. eteenpäin. Paikan kuningas on tietysti yli kaksimetrinen ”keihäsjumala”. Henkilöllisyydestä ei ole tarkempaa tietoa, varhaiseksi Odiniksi on usein epäilty. Sen verran kuitenkin tyylikäs, että on viimeisen vuoden saanut toimia kännykän taustakuvana.

Yläpuolisessa metsikössä on joukko ratsastajia toisiaan vastassa. Lienee jonkinlainen taistelu. Hevoset ja kulmikkaat kilvet viittaavat jo selkeästi myöhempään aikakauteen.

Tässä vaiheessa kameran muistikortti tuli täyteen. Vanhasta kamerasta napattu pieni kortti oli vähän liian pieni uuden megapikselimäärille. Viimeisiä kuvia varten piti joitain vanhempia tuhota alta pois. Lähistöllä olisi vielä yksi isompi kaiverruspaikka, Fossum, mutta se saisi nyt jäädä väliin. Pitää kuitenkin illaksi ehtiä Osloon.

Tankkaus Tanumshedessä ja suunta pohjoiseen. Svinesundin rajasillalla oli joskus olut siltamaksu myös moottoripyörille, mutta oli nyt ruksattu yli. Hyvä niin. Jostain syystä Norjaan tulijat kierrätettiin tullin kautta. Poliisit siellä tuntuivat odottelevan jotakuta. Onneksi eivät minua.