Kesällä 2013 Helsingin Kansallismuseossa oli näyttely Nordenskiöldin kuuluisasta karttakokoelmasta. En ollut paikassa käynyt vuosikausiin ja samalla tajusin, että sama koski kaikkia pohjoismaiden pääkaupunkien museoita. Kesälomaa oli vielä viikko käyttämättä ja siinä ajassa ajaisi moottoripyörällä näppärästi Tukholman kautta Osloon ja sieltä Kööpenhaminan kautta takaisin. Kussakin pääkaupungissa ehtisi olla yhden kokonaisen päivän ja matkalla ehtisi poiketa muuallakin.

Mutta ensimmäisenä siis kansallismuseoon ja suoraan karttanäyttelyyn. Tutkimusmatkailija Adolf Erik Nordenskiöld keräsi elämänsä aikana yhden maailman kuuluisimmista vanhojen karttojen kokoelmista. Kokoelmaa säilytetään Suomen kansalliskirjastossa eikä se ole normaalisti yleisön nähtävissä eli pakkohan tilaisuus oli hyödyntää.

Nordenskiöld keräsi kokoelmansa 1800-luvun loppupuolella jolloin vanhoja karttoja oli vielä hyvin saatavilla kohtuullisen hintaan. Toisen kuuluisan suomalaisen karttakokoelman perustaja Eero Fredrikson aloitti oman kokoelmansa 1900-luvun alkupuolella. Suomi 500-vuotta Euroopan kartalla -teoksen esipuheessa hän toteaa, että nykyään ei ole enää mahdollista kerätä moista kokoelmaa ilman huomattavia rahallisia sijoituksia.

Vanhimmasta kartasta eli Aristoteleen Meteorologiasta näyttelyssä oli 1500-luvun painos. Alkuperäinen on 300-luvulta eaa. ja siinä maailma on jaettu viiteen vyöhykkeeseen ilmaston lämpimyyden mukaan. Aika primitiivinen, mutta kuitenkin jo pallo leveyspiireineen.

Kuuluisasta roomalaisesta Peutingerin kartasta oli 1600-luvulla nidottu kirjaversio ja alkuperäisen tapaan pitkälle paperirullalle painettu kopio. Nimensä kartta on saanut 1500-luvulla eläneeltä antiikin keräilijältä, joka ensimmäisenä julkaisi sen. Kyseessä on käytännöllisesti katsoen koko Rooman valtakunnan tiekartta, joka on saatu mahtumaan kapealle paperirullalle erittäin väkivaltaisella projektiolla. Vasemman reunan yläosassa on Brittein saaret ja sen alapuolella Iberian niemimaan. Välimeri kulkee sitten vaakasuorassa melkein koko kartan läpi. Vaatii hieman totuttelua, mutta on yllättävä toimiva. Netistä löytyy myös Googlen kartan päälle rakennettu reittikarttaversio.

Ptolemaios taisi olla ensimmäinen, joka keksi antaa tunnetuille paikoille koordinaatit ja sijoittaa ne kaarevaan ruudukkoon 100-luvulla roomalaisessa Aleksandriassa. Alkuperäisiä karttoja siltä ajalta ei ole jäljellä, koska karttojen kopiointi käsin oli liian työlästä. Myöhemmissä julkaisuissa olevat kartat on piirretty koordinaattiluetteloiden mukaan. Saapuessaan sitten renessanssiajan Eurooppaan 1400-luvulla se oli huikean moderni ja korvasi keskiaikaiset Mappa mundi -viritykset. Myöhempien painosten yläreunaan piti lisätä pieni uloke, johon saatiin mahtumaan pohjoismaat. Kolumbuskin seilasi vielä moisen avulla. Waldseemüllerin versio 1500-luvun alkupuolelta on ensimmäinen kartta, joka mainitsee paikan nimeltä Amerikka.

Mappae mundi onkin sitten ihan oma taiteenlajinsa. Keskiajalla maailma oli tapana kuvata pyöreänä alueena, jonka keskellä oli Jerusalem. Useasti se oli vielä jaettu T-kirjaimen muotoisella vesialueella kolmeen osaan. Aasia muodosti kartan ylimmän puoliskon, Eurooppa vasemman alaneljänneksen ja Afrikka oikean alaneljänneksen. Matkustamiseen niistä ei ollut mitään iloa, mutta kuvasivathan ne jotenkin silloista maailman järjestystä.

1600-luvulla hollantilaiset alkoivat hallita karttojen valmistamista ja kuuluisimpia heistä olivat isä ja poika Willem ja Joan Blaeu. Omalta seinältä löytyy julistekopio Willem Blaeun Europa recens descripta -kartasta. Näyttelyssä oli yksi osa Joan Blaeun Atlas Maior -karttakirjasarjaa. 594 karttaa sisältänyt ja kielestä riippuen jopa 12-osainen sarja oli koko 1600-luvun suurin ja kallein painotuote.

Osa kartoista oli niin hämärässä, että pelkällä pokkarivarustuksella niistä ei saanut kunnon kuvia. Muuten ihan hienosti koottu näyttely. Isommankin näyttelyn Nordenskiöldin kokoelmista olisi helposti saanut, mutta olihan tuossakin jo katseltavaa.

Nordenskiöldin tutkimusmatkoista löytyi tietysti jonkin verran juttua. Kuuluisin oli tietysti se Koillisväylän matka. Aika hurja tuo Vegan reitti Beringin salmen kautta Aasiaan, sieltä Suezin kanavan läpi Välimerelle ja lopulta takaisin Tukholmaan. Muut tutkimusretket kohdistuivat mm. Huippuvuorille ja Grönlantiin. Ehtipä tyyppi vielä siinä sivussa hoitaa mineralogian professorin hommiakin.

Sitten kiertämään museon omia kokoelmia. Paikkahan on aika pieni ja nopeasti kierretty. Perinteinen puurakentaminen on tietysti aina säännöllisesti tuhonnut historiaa tulipaloissa, mutta ei sitä kovin paljon ole koskaan ollutkaan. Piispa Henrik on nuoremmasta päästä pyhimyksiä, joiden olemassaolosta ei ole täyttä varmuutta.

Muutama mielenkiintoinen kartta sentään löytyi. Abraham Orteliuksen 1500-luvun loppupuolen Euroopan kartoissa pohjoisistakin maista alkoi jo olla yksityiskohtia. Nämä perustuivat pääosin Olaus Magnuksen 1500-luvun alkupuolen Carta Marinaan, jossa iso LACVS ALBVS oli piirretty ylös pohjoiseen. Tämä lienee Laatokkaa tarkoittanut järvi kummitteli sitten seuraavat pari sataa vuotta pohjoisen kartoissa. Eihän siellä kukaan viitsinyt käydä tarkistamassa.

Laatokan ja Äänisen suurin piirtein oikeat muodot ja sijainnit löytyivät jo 1600-luvun alkupuolella ruotsalaisen Andreas Bureuksen kartoissa, mutta kesti jonkin aikaa ennen kuin ne huomioitiin yleisemmin.

Venäjän keisari Aleksanteri I:n valtaistuin Porvoon valtiopäiviltä 1809 on ehkä museon näyttävin esine. Tällöinhän Suomen sodan jälkeen Suomi siirtyi Ruotsin osasta Venäjän autonomiseksi osaksi. Tarina kertoo, että keisari ei valtiopäivien aikana istunut kertaakaan istunut valtaistuimella, vaan seisoi sen vieressä.

Kansallismuseon rakennus itsessään on hieno. Vaikka se kooltaan ja kokoelmiltaan häviää monille muille kansallismuseoille, niin arkkitehtuuriltaan se peittoaa suurimman osan. Akseli Gallen-Kallelan Kalevala-maalaukset katossa ovat erityisen komeita.

Viikkoa myöhemmin perjantai-iltana olinkin jo sitten Turun satamassa odottelemassa Tukholman laivaan pääsyä. Sattumalta laiva oli taas uusi Viking Grace, jolla oli jo viime keväänä tuli Ruotsiin mentyä. Meidät muutamat moottoripyöräilijät ohjattiin pieneen välikäytävään. Kiinnitysliinat ja -paikat löytyivät normaalin helposti.

Uusikin ruotsinlaiva on jo toisella kerralla tylsä. Muutama olut baarissa ja nukkumaan. Aamulla laiva on kuitenkin aika aikaisin Tukholmassa.