Itsenäisyyspäivän viikonloppuna tehtiin taas perinteinen työpaikan pikkujoulureissu. Tällä kertaa lähdettiin Müncheniin katsomaan paikallista tekniikan museota. Mukana vakioporukka eli allekirjoittanut sekä Jarmo M ja Markku S. Lento lähti keskiviikkoiltana Vantaalta ja oli perillä aika myöhään. Münchenin kentällä hypättiin junaan ja jäätiin sitten pois hieman ennen keskustaa, kun Jarmo tuntui tietävän jonkin sopivan olutpaikan. Paikka löytyi ja oli juuri sitä mitä pitikin olla, olutta ja rasvaista lihaa.

Aamulla käveltiin keskustan läpi museolle. kaikkialla valmistauduttiin illan joulutoreihin.

Kuuluisa Deutsches Museum löytyi joen rannalta. Otto von Bismarckin patsas toivotti vieraat tervetulleeksi perinteiseen pönötystyyliin. Takit narikkaan ja ihmettelemään. Paljon oli isoja koneita vesirattaiden pyörittämistä myllyistä höyrykoneiden kautta järjettömän suuriin dieseleihin.

Museossa on yksi harvoista säilyneistä ME-262 suihkukoneista. Maailman ensimmäinen sarjavalmistettu suihkuhävittäjä on klassikkomaineensa ansainnut, vaikka sen vaikutus sodassa ei teknisten ongelmien takia ollut kovin suuri. Kaunis konehan se on.

Tämä nimenomainen yksilö säilyi ehjänä, kun sen lentäjä Hans Guido Mutke eksyi ja laskeutui polttoaineen loppumisen takia vahingossa Sveitsiin. Sveitsiläiset säilyttivät koneen ja palauttivat sen sitten saksaan 50-luvulla. Koneella on myös väitetty käydyn lähellä äänennopeutta vuonna 1945, mutta virallisia mittaustuloksia asiasta ei ole. Teoriassa kai juuri ja juuri mahdollista.

Paljon muitakin lentokoneita ja erikoisempaakin sotateknologiaa löytyi. Esimerkiksi lentävä pommi V1 ja kierreportaiden keskelle pystytetty V2-raketti. Olipa jo kolmas näkemäni V2. Wikipedian mukaan niitä on jäljellä parikymmentä ympäri maailmaa.

Tähtimoottorien kampikoneistot ovat aina yhtä mielenkiintoisia. Punaisen paronin Fokkerista ja Wrightin veljesten lentokoneesta oli tehty kopiot kattoon ripustettavaksi.

Katolla oli kokoelma aurinkokelloja ja kalentereita. Valitettavasti talvisen pilvinen ilma ei ollut kovin suotuisa niiden ihailuun. Näköalat kaupungille olivat kyllä hienot.

Sitten päästiinkin mittojen ja karttojen ääreen. Metrin mitan prototyypin kopio oli ohuempi kuin olin kuvitellut. Kelloja, kompasseja ja kaikenlaisia hienomekaanisia mittauslaitteita löytyi vaikka kuinka paljon. Jarmo harmitteli syntyneensä väärälle vuosisadalle. Maanmittaajilla kun oli ennen paljon hienommat hatut.

Karttaosaston seinällä oli pala vanhaa roomalaista Peutinger-karttaa. Martin Behaimin Erdapfel on vanhin tunnettu karttapallo 1400-luvun lopulta ja Waldseemüllerin pallossa nähtiin ensimmäistä kertaa paikka nimeltä Amerikka. Muita karttapalloja oli Joan Blaeulta ja Vincenzo Coronelliltä. Seinällä oli myös kopio Ebstorfin mappa mundista, jonka alkuperäinen versio tuhoutui Hannoverin pommituksissa toisessa maailmansodassa.

Laskukoneet alkoivat mekaanisista ja päätyivät putkien kautta puolijohteisiin. Toisen maailmansodan klassikko Enigma tietysti löytyi, mutta niitä nyt on nähty muuallakin. Mielenkiintoisimpia olivat Pascalin ja Schikardin ensimmäiset laskukoneet 1600-luvulta. Schikard ilmeisesti kuvaili ensimmäisenä idean, mutta Pascal toteutti ensimmäisen toimivan koneen. Laitteet olivat kuitenkin sen verran erilaisia, että taitaa olla makuasia kumpaa pitää mekaanisen laskukoneen keksijänä.

Cray-1 oli lapsuudessani maailman kuuluisin supertietokone. Siinä vaiheessa kun 80-luvun puolivälissä tutustuin silloisiin kotitietokoneisiin se oli jo vanha, mutta vielä käytössä. Nykyään kännykässäkin on jo enemmän tehoa. Craylla kuitenkin laskettiin aikoinaan aika vaikuttavia juttuja.

Espanjan Altamiran luolamaalausten kopio yllätti. En tiennyt, että tänne Saksaan on moinen tehty. Huone oli tylsän kulmikas, mutta valaistu niin, että vain kattoon tehdyt maalaukset näkyivät. Kaukana aidosta, mutta antaa edes jonkinlaisen mielikuvan alkuperäisestä.

Muuta vanhaa historiaa edustivat Tutankhamonin haudan esineet ja Res gestae Divi Augusti eli ympäri vanhaa Rooman valtakuntaa levitetty Keisari Augustuksen urotekojen ylitys.

Avaruusosastolla oli kopioita kuuluisimmista laitteista avaruustutkimuksen historiassa. Katossa roikkuivat Sputnik, Mir ja ISS:n jokin varhainen kehitysvaihe. Lattiatasolla olivat Apollo 15 kuuauto, Mercury-ohjelman kapseli ja Saturnus-raketin moottori.

Paikalla sattui myös olemaan kiertävä näyttely Leonardo da Vincin suunnittelemista laitteista. Osa toimi jo keksijänsä elinaikana, osa on saatu toimimaan moderneilla materiaaleilla ja osa ei edelleenkään toimi. Näinhän se menee. Jokaista toimivaa ideaa kohden pitää kuvitella älytön määrä toimimattomia ideoita.

Ilta menikin sitten paikallisessa Der Pschorr -oluthallissa istuessa. Ruokaa tilatessa saksalainen tehokkuus pääsi taas yllättämään. Pihvit olivat pöydässä jo ennen kuin kunnolla ehdittiin vehnäolutta maistaa.

Aamulla satoi lunta. Lähdimme keskustaan ihmettelemään paikallisia nähtävyyksiä. Jarmo tiesi kaupungintalon ja sen kellopelin, joka esiintyi tiettyyn aikaan. Sitä ennen kiertelimme katselemassa keskustan arkkitehtuuria. Kirkot olivat taas vaikuttavimpia.

Kaupungintalon tornin kellopeli esittää näytöksensä aamupäivällä kello 11. Paikalle oli kerääntynyt melkoinen määrä porukkaa katsomaan. Näytös kestää toistakymmentä minuuttia, jonka aikana kerrotaan kaksi tarinaa kahdessa eri kerroksessa. Ylempi kertoo paikallisen herttuan häistä ja alempi tynnyrintekijöiden tanssista ruttovuonna 1517.

Ylhäällä tornissa oli näköalatasanne, jonne pääsi pienellä hissillä. Hienot näkymät alas torille ja kaupungin ylle. Lumisadekin oli onneksi lakannut.

Tornin jälkeen hyppäsimme metroon ja matkustimme muutaman pysäkinvälin Deutsches Museum Verkehrszentrum -automuseoon. Se kuuluu samaan tekniikan museoon, mutta sijaitsee erikseen keskustan toisella laidalla. Museossa on kolme hallia, joista yksi oli valitettavasti kiinni.

Molemmissa avoinna olleissa halleissa oli sekaisin autoja, moottoripyöriä ja junia. Suurin osa laitteista oli saksalaista alkuperää, mutta oli sekaan eksynyt jokunen vekotin muualtakin. Eurooppalaisen tyyliin näytteillä oli paljon pieniä autoja. Sellaisillahan täällä sodan jälkeen paljon ajeltiin.

Wankel-moottorinen Hercules oli erikoisuudessaan mielenkiintoinen ja pitkäaikaisena pikkusporttien ystävänä 70-luvun Opel GT löytyisi harrastetallista, jos moiseen olisi aikaa.

Sveitsin Pilatus-rautatie on maailman jyrkin, mikä näkyy hyvin radan vanhasta vaunusta. kahdesta isosta vierekkäisestä pyörästä koostuva Otto Bicycle oli hauska Segwayn edeltäjä.

Museon jälkeen kävimme syömässä pienessä lounasravintolassa museon vieressä. Yllättäen nautimme olutta ja makkaraa.

Vatsat täynnä suuntasimme pohjoiseen Kunstareal-museoalueelle. Muita ei välttämättä kiinnostanut, mutta Glyptothek oli ihan pakko nähdä. Baijerin kuninkaan Ludvig I:n 1800-luvun alkupuolella rakennuttamassa museossa on hieno kokoelma antiikin veistoksia. Tämäkin on toisen maailmansodan pommitusten jäljiltä osittain uudelleen rakennettu, mutta onneksi suurin osa kokoelmista säilyi. Museo vaikutti olevan osittain remontissa, mutta sisälle pääsi kyllä kiertämään. Patsaissa ei ollut käytännössä minkäänlaisia selityksiä. Olisi pitänyt ostaa lippukassalta jonkinlainen opaskirja.

Barberini Faun eli humalainen satyyri noin vuodelta 200 eaa. taitaa olla museon kuuluisin nähtävyys. Kyllähän tuo vaikutuksen teki. Aphaean temppelin patsaat ovat tyylikkäämmästä päästä antiikin kreikkalaista taidetta, yhtä aikaa abstrakteja ja dynaamisia. Sarjakuvaa parhaimmillaan.

Henkilöitä kuvaavia patsaita olikin sitten paljon, Homeroksesta Rooman keisareihin. Hienoin oli tietysti vanha kunnon Sulla, jonka temppua kukaan diktaattori ei ole vielä pystynyt toistamaan. Hän valloitti Rooman legioonillaan ja hallitsi verisesti yksinvaltiaana teloittaen tuhansia vastustajiaan. Sitten hän omasta vapaasta tahdostaan luopui vallasta, palautti tasavaltalaisen hallinnon ja asettuipa vielä ehdokkaaksi vaaleissa. Valittiin konsuliksi, käveli loppuelämänsä kansan seassa ilman vartijoita ja kuoli lopulta eläkkeellä vuoteeseensa.

Muissa alueen museoissa ei ehditty käymään. Täytyy tulla tänne joskus uudestaan. Ilta tulikin sitten vietettyä paikallisten ravitsemusliikkeiden tarjontaan tutustuen ja miettien mitä seuraavana päivänä tehtäisiin.

Aamulla kuittasimme itsemme ulos hotellista ja suuntasimme rautatieasemalle. Ajatus oli vuokrata auto, ajaa Alppien reunalle ja käydä katsomassa miltä näyttää Zugspitze, Saksan korkein vuori, näin talvella. Jarmo oli siellä joskus käynyt ja minä oli ohi ajanut, mutta jättänyt käymättä, kun sattui olemaan pilvinen päivä. Vuokraamosta löytyi Volvo ja palauttaminen sovittiin lentokentälle.

Volvon navigaattori kertoi minne mennä ja köysirata Zugspitzen huipulle löytyi Garmisch-Partenkirchenin lähistöltä. Eibsee-järven viereltä lähtevä köysirata on vajaan kahden kilometrin nousullaan yksi maailman korkeimmista. Näköalat vaunusta olivat komeat.

Ylhäällä sitten satoikin lunta. Se niistä näköaloista. Paikan korkeus on 2962 metriä eli toiseksi korkein paikka missä olen ikinä käynyt. Sveitsin Schilthorn on kahdeksan metriä korkeampi. Laskettelurinteissä näytti olevan ihmisiä ja kesäisin kai voi patikoida alas. Junaradallakin tänne pääsee tai toisella köysiradalla Itävallan puolelta.

Oluiden ja munkkirinkilöiden jälkeen palasimme alas. Matkalla Münchenin lentokentälle oli aika hieno järvi Alppien juurella. Auto jäi kentän parkkihallin palautuspisteeseen ja me lentelimme takaisin Vantaalle.