Aamulla oli kirkasta aivan kuten säätiedotus oli luvannutkin. Pyörän takarengas alkoi näyttää jo hieman kulmikkaalta. Ei tuo pehmeä Michelin Pilot Sport oikein tykkää suorista moottoriteistä. Siitä huolimatta takaisin moottoritielle ja etelään kohti Regensburgia.

Päivän kuluessa sää hieman pilvistyi, mutta ei kuitenkaan alkanut sataa. Kun en oikein muutakaan vaihtelua matkalle keksinyt, niin päätin poiketa Jenassa Zeissin optiikkamuseossa. Carl Zeiss perusti 1800-luvun puolivälissä firman, joka tekee yhä edelleen kaikkea optiikkaan liittyvää, mukaan lukien Nokian PureView-kännykkäkamerat ja James Webb -avaruusteleskoopin optiset komponentit.

Joskus 1900-luvun alussa yritys alkoi myös kerätä kokoelmaa optisista laitteista. Museon esillä olevat esineet oli koottu näistä kokoelmista ja yrityksen omasta tuotannosta, joka kattaa lähes kaiken mahdollisen optiikan alalta. Mielenkiintoisin erikoisuus taisi olla kyyhkyseen kiinnitetty kamera, joita ihan vakavissaan käytettiin ilmakuviin ja vakoiluun 1900-luvun alussa. Erityisen hyvin ne kai toimivat ensimmäisen maailmansodan asemasotavaiheessa, kun oli aikaa opettaa linnut palaamaan vakiopaikkaan.

Maanmittaukseen liittyvää kamaa oli luonnollisesti esillä paljon, kun kartoitus on historiallisesti perustunut pitkälti optiikkaan. Nythän tuon merkitys on vähentynyt, mutta ei vielä ihan kokonaan kadonnut.

Jossain vaiheessa huomasin museon seinällä kuvauskieltokyltin, mutta kun kukaan ei tuntunut asiasta välittävän, niin jatkoin optiikan käyttöä optiikkamuseossa. Erityisen monimutkaiselta viritykseltä näytti planetaariolinssi, tai oikeastaan useasta linssistä koostuva pallo, joka heijasti kuvaa kaarevaan kattoon.

Sitten taas tien päälle. Tietyöt hidastivat hieman, mutta muuten ei valittamista. Välillä oli jopa ihan lämmintä auringon paistaessa. Saksalainen moottoritie on ihan oma maailmansa. Tylsää siellä on oikeastaan aika harvoin, kun tien suoruus eliminoidaan sekä nopeudella että nopeuseroilla. Yhä edelleen hämmentää kuinka äkkiä taustapeiliin ilmestyy ajovaloja. Jonain päivänä viimeiset vapaan nopeuden moottoritiet tullaan julistamaan Unescon maailmanperintökohteeksi kulttuurillisesti merkittävänä instituutiona.

15 kilometriä ennen Regensburgia alkoi sataa ja pysähdyin laittamaan sadetakin päälle. Vettä tuli todella paljon, mutta perillä se sitten yht’äkkiä loppui. Löysin vanhan kaupungin ja aloin etsiä hotellia. Kokeilin ensin navigaattorin hotellihakua, mutta se vei suljettuun paikkaan. Kadunkulmasta kuitenkin näkyi toinen hotellikyltti ja menin kysymään huonetta. Kaupat tuli 60 eurolla ja pyörän sai parkkiin puiston laidalle skoottereiden sekaan.

Regensburgin vanha kaupunki on iso paikka. Meni vähän aikaa ennen kuin hahmotin kunnolla mitä on missäkin. Kuten niin monessa muussakin paikassa katedraalin torni toimi maamerkkinä, jonka avulla saattoi suunnistaa. Katedraalin museo oli jo kiinni, mutta itse kirkkoon pääsi sisälle. Jälleen kerran aika vaikuttava paikka. Kryptasta ei kyllä löytynyt mielenkiintoisia hautoja, vain paikallisia piispoja.

Vanhan kaupungin reunalla oli entinen benediktiiniläisluostari, joka toimii nykyään Thurn und Taxis -aatelissuvun linnana. Suvulla on pitkä historia Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan postimestareina aina 1800-luvun puoliväliin asti. Linnan museo oli kuitenkin valitettavasti kiinni.

Komein paikka oli ehdottomasti vanha kappeli, Alte Kapelle. Legendan mukaan kappeli on alunperin roomalaisajalta, mutta nykyinen rokokoo-versio on 1700-luvun tyyliä. Teknisesti paikka ilman historiaa ja aivan liian ylitsepursuava, mutta silti jollain tapaa yllättävän toimiva.

Regensburg oli aika väljän oloinen verrattuna moneen muuhun keskiaikaiseen vanhaan kaupunkiin. Pääosin se sijoittuu Tonavan eteläpuolelle, mutta jonkin verran rakennuksia on myös joessa olevilla saarilla. Ihan hieno, mutta ei postikorttikamaa.

Vanha kivisilta on kaupungin tunnetuimpia nähtävyyksiä. Kaarle Suuri rakennutti lähistölle alunperin puisen sillan, joka ei kuitenkaan ollut tarpeisiin nähden riittävä. Kivinen silta rakennettiin 1100-luvulla ja se oli vuosisatoja ainoa Tonavan ylityspaikka Ulmin ja Wienin välillä. Ei mikään ihme, että kaupungista muodostui niin tärkeä paikka.

Nykyisin silta on suljettu autoilta ja viime vuodet sitä on remontoitu. Vanhan kaupungin puoli oli jo kunnostettu, mutta toinen pää näytti olevan vielä työn alla. Tonavassa kulkeva laivaliikenne ohittaa sillan saarten pohjoispuolelta. Ilman moista ohitusmahdollisuutta siltahan olisi hävitetty jo kauan sitten.

Illalla ruokapaikkaa etsiessä päädyin perinteiseen baijerilaispaikkaan. Tarjoilijoillakin oli nahkahousut. Sika olutkastikkeessa perunan ja hapankaalin kera saapui supernopeasti. Annos oli sekä iso että älyttömän hyvä ja maksoi oluen kanssa vain alle 15 euroa. Saksaa parhaimmillaan.

Seuraava aamu oli taas pilvinen ja viileä, mutta kuitenkin poutainen. Säätiedotus kuitenkin lupaili satunnaisia sateita. Jossain Münchenin kohdalla tuli sitten ensimmäinen sadekuuro ja lisää seurasi enemmän tai vähemmän säännöllisin väliajoin. Kypärässä kun ei ole pyyhkijöitä, niin rankkasateessa näkyvyys katoaa lähes täysin. Nytkin ajoin oikean liittymän ohi ja jouduin palaamaan vähän matkaan takaisin päin.

Pikkuteitä pitkin kylien läpi lopulta päädyin Wieskirchen parkkipaikalle. Ilmeni, että myös moottoripyöristä piti maksaa. Muutenhan kirkko oli perinteisen ilmainen eli jostainhan niiden oli rahat kerättävä. Päältäpäin paikka ei ollut mitenkään erityisen näköinen, mutta sisäpuoli olikin sitten sitäkin koristeellisempaa rokokoota.

Kirkko olisi varmaan hämmästyttänyt enemmänkin ellen edellisenä päivänä olisi käynyt Regensburgin vanhassa kappelissa. Paikalla oli kai joskus nähty verta puupatsaassa, minkä takia sinne oli sitten pakko rakentaa kirkko pyhiinvaeltajia varten. Jos nyt oikein ymmärsin, niin alkuperäinen puupatsas oli jossain siellä alttarisysteemien seassa.

Sitten kohti Neuschwansteinin linnaa. Matkaa oli vain muutama kymmenen kilometriä. Aluksi pitkin kumpuilevia baijerilaismaisemia ja Alppien juurella sitten perinteistä tasamaata. Tämä on Alppien hauskin piirre. Laaksojen pohjat ovat vuosimiljoonien aikana täyttyneet tasapohjaisiksi ja rinteet tulevat vastaan kuin seinä.

Tasaisella maalla linna näkyi jo kaukaa. Pienen pyörimisen jälkeen löytyi mopoparkki, josta joutui maksamaan pari euroa. Kylä itse näytti koostuvan vain hotelleista ja turistibussien parkkipaikoista. Lipunmyynnin jonotuspaikka oli rakennettu isoja ihmismääriä varten, mutta nyt toukokuussa ei ollut mikään sesonkiaika. Linnoihin pääsisi sisälle vain opastetuilla kierroksilla. Ostin liput englanninkielisille kierroksille molempiin, Hohenschwangau klo 14:55 ja Neuschwanstein klo 16:55.

Ensin Hohenschwangaun linnaan. Paikalla oli ollut linnoja jo 1100-luvulta lähtien, mutta ne olivat ehtineet raunioitua. Nykyisen linnan rakennutti Baijerin kuningas Maximilian II 1800-luvulla ja se oli hänen poikansa Ludwig II:n lapsuuden kesäpaikka.

Ylös noustessa ensimmäisenä tuli vastaan pieni kappeli. Tyylikäs rinteeseen rakennettu paikka, jonka toisen sivuseinän ikkunoista oli hieno näköala laaksoon. Itse linnassa opaskierroksen alkuun oli jonkin verran aikaa. Kiertelin linnaa ja kuvailin sitä joka suunnasta. Pienimuotoinen piha oli viihtyisän oloinen paikka.

Kierros alkoi alhaalta ja nousi kerroksia ylöspäin. Matkalla opas kertoi linnan historiaa. 1930-luvulle asti linnaa käytettiin vielä aatelin kesäasuntona, mutta sen jälkeen se on ollut museona.

Sisällä linnassa ei saanut ottaa valokuvia. Tällä kertaa suurin syy siihen taisi olla opaskierrosten minuuttiaikataulu. Linnaa kiersi yhtä aikaa useampi ryhmä, joiden reitit ristesivät välillä. Tällä tekniikalla saadaan sesonkiaikana linnojen läpi kierrätettyä aivan tolkuton määrä ihmisiä. Pitkin huoneita kameroiden kanssa haahuilevat turistit sotkisivat koko hienon logistiikan.

Huoneiden seinillä oli paljon maalauksia, jotka kuvasivat vanhoja myyttejä, sankareita ja taisteluita. Romantiikan tyylilajin mukaan kaikki tietysti täysin puhtaasti ja verettömästi. Pöydillä oli kaikenlaisia erikoisia koristeellisia hää- ja syntymäpäivälahjoja, joita linnan asukkaat olivat saaneet muilta kuninkaallisilta.

Kuninkaallinen makuuhuone oli nimetty Tasso-huoneeksi italialaisen runoilija Torquato Tasson mukaan. Huoneen seinien maalaukset esittivät hänen Vapautettu Jerusalem -runoelmansa tapahtumia. Huoneen kattoon oli maalattu yötaivas, jonka tähdet ja kuu saatiin valaistua pimeällä.

Isoin huone oli Sankareiden halli, iso juhlasali, jonka keskellä oli pitkä pöytä juhla-aterioita varten. Kuningattaren makuuhuone oli sisustettu muusta linnasta hieman poikkeavasti turkkilaiseen tyyliin, Maximilian II:n Turkin vierailun inspiroimana. Musiikkihuoneessa oli piano, jolla itse Richard Wagner soitti teoksiaan Ludwig II:lle. Löytyi myös kaukoputki, joka oli suunnattu Neuschwansteinin linnaa kohti. Kuningas Ludwig II kuulemma seurasi rakennustöitä sen avulla.

Kierroksen lopuksi palattiin kapeita palvelijoiden portaita takaisin alas. Alhaalla matkamuistomyymälän vieressä oli vielä linnan keittiö. Kaikesta koristelustaan huolimatta paikka tuntui kuitenkin pienimuotoisen kodikkaalta. Huoneet olivat suhteellisen matalia ja 1800-luvun saksalainen romantiikka kuitenkin sen verran askeettista, että linnassahan asuisi ihan mielellään

Reitti linnasta alas vei Alpsee-järven rannan kautta takaisin kylään. Kylässä olisi ollut myös Baijerin kuninkaiden museo, mutta nyt ei ollut aikaa käydä siellä. Sitten vain kiipeämään tietä ylöspäin kohti Neuschwansteinin linnaa. Hevoskyytikin olisi ollut tarjolla, mutta kävellessä voi vapaammin katsella ja kuvailla vaikka ajokamppeissa hieman hiki tulikin.

Matkalla oli aikaa ihmetellä Ludwig II:n persoonaa. Hän nousi Baijerin kuninkaaksi 18-vuotiaana isänsä kuoltua. Paria vuotta myöhemmin Preussi valloitti Baijerin ja Ludwig jäi eräänlaisen osavaltion päämieheksi. Edes nämä velvollisuudet eivät olisi voineet vähempää kiinnostaa, vaan hän keskittyi kokonaan taiteen tukemiseen ja suuruudenhulluihin rakennusprojekteihin.

Neuschwansteinin linna on hänen rakennuksistaan kuuluisin, mutta Baijerin alueelta löytyy useita muitakin vastaavanlaisia. Hän oli myös suuri Richard Wagnerin oopperoiden ystävä ja sponsoroi tätä useaan otteeseen. Nibelungin sormus tuskin olisi koskaan valmistunut ilman hänen tukeaan. Tämä kaikki tietysti vaati aikaa ja rahaa. Aikaa löytyi jättämällä valtion asiat hoitamatta ja rahaa sai lainaamalla. Tästä kaikki eivät pitäneet.

Hieman linnan alapuolella oli näköalatasanne, joka toimi hyvänä kuvauspaikkana. Siitä tie vei linnan pääportin kautta sisäpihalle, joka toimi lähinnä turistiryhmien odotusalueena. Ryhmiä otettiin sisään viiden minuutin välein. Saksalainen tehokkuus huipussaan.

Näköalat paikasta ovat kyllä komeat. Valokuvissa etäisyydet tietysti latistuvat, mutta paikka on todellakin aivan erityinen. Se on yhtä aikaa korkealla tarjoten upeat näkymät alas laaksoon ja samalla silti alppien korkeiden huippujen juurella.

Sitten päästään sisään. Kierros alkoi eteishuoneesta ja sitten kuljettiin palvelijoiden tilojen kautta portaita ylös juhlasaliin. Sali on kuulemman kokonaan Ludvig II:n ideoima. Tyyliltään paikka muistutti hieman kirkkoa, maalauksissa Jeesus ja apostolit. Akustiikka oli kummallinen, oppaan ääni kaikui.

Seuraavaksi mentiin asuintiloihin. Erityisesti makuuhuone oli vaikuttava näky. Kodikkuudesta tosin ei voitu enää puhua. Seuraavana pukeutumishuone ja sitten olohuone, kaikki yhtä ylitsepursuavia. Ei nyt sentään ihan rokokoon tasoa, mutta lähellä ollaan. Kaikissa koristeluissa löytyi paljon joutsenia, jotka olivat aina olleet suvun tunnuseläimiä.

Ehdottomasti oudoin paikka oli keskellä linnaa oleva keinotekoinen luola. Paikka oli saanut ideansa Tannhäuser-legendan luolasta, jossa asusti itse Venus-jumalatar. Yläkerran ison juhlasalin seiniltä löytyi Sir Percivalin ja Graalin maljan lisäksi muitakin tuttuja hahmoja. Salin päässä oli esiintymislava konsertteja varten. Täällä kai edelleen toisinaan pidetään jotain esityksiä.

Kierroksen lopuksi reitti vei keskeneräiseksi jääneeseen toiseen kerrokseen, jossa oli keittiö ja nykyisin myös matkamuistomyymälä ja kahvila. Teknisesti linna on erikoinen. Se näyttää jossain määrin keskiaikaiselta linnalta, mutta perustuu kuitenkin 1800-luvun tekniikkaan eli viemäröinnit ja kaasuputket löytyvät.

Ludwig II ei ehtinyt asua linnassaan kovinkaan pitkään. Kuninkaansa tuhlailuun ja eksentriseen käyttäytymiseen kyllästyneet ministerit julistivat hänet mielisairaaksi ja sulkivat Bergin linnaan Münchenin lähistöllä. Muutamaa päivää myöhemmin hänet löydettiin kuolleena lääkärinsä kanssa matalasta järvestä linnan vierestä. Vähemmästäkin on salaliittoteorioita kehitelty.

Linnan viereltä lähti polku läheisen rotkon yli vievälle Mariansillalle. Silta näkyy hyvin linnan pihalta ja vastaavasti sillalta on hyvä näköala linnaan. Perillä silta olikin pienempi kuin kaukaa katsoen vaikutti. Jalkojen alla olleiden puulankkujen heiluminen sain sillan vaikuttamaan aika huteralta, vaikka teräskaiteet olivatkin tukevia.

Olihan tämä sittenkin ihan käymisen arvoinen paikka. Etukäteen hieman tökki turistirysän maine, mutta eihän vastaavaa löydy mistään muualta maailmasta. Tämä ja muut Ludwig II:n linnat ovat Unescon jonotuslistalla maailmanperintökohteiksi, mutta jostain syystä virallinen status vielä puuttuu.

Sillalta palasin takaisin linnalle ja alas menevän tien puolivälistä lähti jyrkkä polku suoraan parkkipaikalle. Ilta alkoi jo hämärtyä ja yöpaikka pitäisi keksiä. Poikkesin tankkaamassa ja lähdin kohti Füssenia. Perillä pyörin vähän aikaan keskustaa ympäri hotelleja tutkaillen. Halvan näköinen paikka oli kiinni, mutta kalliimmalta näyttävä Hirch oli auki. Huone löytyi alle satasella, ihan kohtuullista. Parkki pihassa oli ilmainen ja WIFI toimi.

Kävin kiertelemässä viereisessä vanhassa kaupungissa, mutta siellä liikkeet olivat jo kiinni. Aika tavanomaisen pikkusievä paikka. Alkoi hieman sataa vettä. Palasin suosiolla hotellille, kävin syömässä aika erinomaisen wieninleikkeen ja hyydyin huoneeseen. Televisiosta sentään löytyi BBC ja muita englanninkielisiä kanavia.

Aamulla ei satanut ja kävin aamiaisen jälkeen uudestaan käymään vanhassa kaupungissa. Tällä kertaa löytyi paikallinen kirkko, jossa oli erikoisen muotoiset ikkunat. Kirkon takana oli Fransiskaaniluostari, joka oli myös saksalaisen Romanttinen tie -matkailureitin päätepiste.

Kiersin jokirannan kautta takaisin vanhan kaupungin keskustaan ja sieltä pyhän Magnuksen benediktiiniläisluostariin. Magnuksen olemassaolo tosin on aika epätodennäköistä, mutta se ei ollut estänyt luostarin rakentamista. Hieno rakennus, mutta sisälle ei päässyt.

Rinnettä ylöspäin löytyi paikallinen linna, johon olisi päässyt sisälle yhdeltätoista, mutta nyt ei ollut oikein aikaa odottaa. Oli vielä Alpit ylitettävänä tämän päivän aikana. Tyydyin kuvaamaan linnaa ulkopuolelta. Erikoisesti seiniin oli maalattu erkkereitä ikkunoiden ympärille. Näinkin voi säästää.

Sitten ylös Alpeille, sadetakki vielä varmuuden vuoksi päälle. Hotellin respa sanoi, että luntakin on luvattu jonnekin päin. Navigaattorin opastamana mentiin sitten vuoristosolia pitkin kohti Innsbruckin moottoritietä. Taas kerran tutun Fern Passin kautta.

Itävallassa Obsteigin kylän kohdalla ilmeisesti oli ollut nopeusvalvontakamera, kun paria kuukautta myöhemmin kotiin tuli kirje paikalliselta viranomaiselta. Saksaa en juurikaan ymmärrä, mutta ilmeisesti 50 km/h rajoitusalueella olin ajanut 12 km/h ylinopeutta. Tästä huvista he sitten halusivat 45 euroa. Kuvaa ei ollut mukana, mutta kun kellonaika ja rekisterinumero täsmäsivät, niin turha yrittää kieltää.

Alkumatka aamupäivällä oli pilvistä ja kylmää, mutta moottoritiellä alkoi kirkastua. Innsbruckin jälkeen tie kääntyi Brennerin solaa kohti. Aika pian sen jälkeen tuli Eurooppa-silta, jonka kohdalla pysähdyn riisumaan sadetakin pois. Kävelin ylös näköalapaikalle, jossa oli jonkinlainen kappeli. Silta oli aika vaikuttavan näköinen ylhäältä päin.

Vähän matkaa tietulliaseman jälkeen huomasin, että navigaattori oli jumissa. Pysähdyin huoltoasemalle ihmettelemään asiaa. Laite tuntui kaipaavan boottausta, mutta pieneen resetointireikään sopivaa ohutta tikkua ei meinannut ensin löytyä. Lopulta hieman väkivaltaa käyttäen Leathermanin korkkiruuvin pää osui perille. Ei kun jatkamaan matkaa.

Italian puolella tuli vastaan tietulleja ja tietöitä, mutta ne eivät juurikaan hidastaneet matkaa. Garda-järven pohjoispään kohdalla poistuin motarilta ja kurvasin rantatielle. Tämä osoittautui virheeksi. Tie oli ärsyttävän ruuhkainen ja hidas. Vettäkin alkoi vielä sataa. Lopulta järven eteläpäässä pääsin takaisin nopeammalle tielle kohti Veronaa.

Noin puoli kuuden aikoihin olin perillä Veronan keskustassa. Veli huuteli parvekkeelta ja tuli sitten alas. Pyörä lykättiin sisäpihan talliin polkupyörien sekaan ja reissun menomatka oli hoidettu. Takarengaskin näytti siltä, että sillä vielä pääsee takaisin kotiin.