Tämä päivä oli tarkoitus viettää kierrellen ympäri Tokiota. Lähdin heti aamulla hotellilta etelään kohti viereistä Shiodomen aluetta. Se on yksi Tokion moderneimmista alueista, paljon pilvenpiirtäjiä ja ilmassa leijuvia ramppeja. Aika hiljaisen ja tyhjän oloista siellä oli maanantaina aamupäivällä. Ihmiset olivat varmaan töissä.

Rannasta löytyi kuuluisa Tsukijin kalatori, lajissaan maailman suurin. Torin pitäisi siirtyä suurelta osin muualle tämän vuoden aikana jolloin arvokas ranta-alue vapautuisi rakennuskäyttöön. Ainakin näin keväällä 2014 paikka vaikutti vielä olevan täydessä toiminnassa.

Alueen sisin osa on avoinna vain kalakauppiaille, mutta ulommalle alueelle pääsevät turistitkin. Paikka on aika kaoottinen, koko ajan joutui varomaan trukkeja, skoottereita, kuorma-autoja ja kaikenlaisia muita merenelävillä lastattuja vekottimia. Suurinta osaa myytävänä olevista olennoista en tunnistanut.

Paikka on myös kuuluisa Sushi-ravintoloistaan. Matkaoppaassa kerrottiin, että parasta sushia myyvät ne paikat, joihin on pisin jono. Ilmeisesti kaikki turistit olivat lukeneen saman asian ja jonottivat muutamaan pieneen paikkaan. Heti kulman takan oli kuitenkin paikkoja, joissa ei ollut kuin muutama paikallinen asiakas. Menin yhteen sellaiseen.

Yhteistä kieltä henkilökunnan kanssa ei löytynyt, mutta tilaaminen sujui jo rutiinilla osoittamalla mainoksessa olevaa kuvaa. Mukillinen vihreää teetä ilmestyi tiskille ja tyyppi alkoi rakentaa annosta jonkin kasvin lehden päälle. Kalaa oli reilusti ja se oli tuoretta. En tiedä kuinka hyvää sushia olisin jonottamalla saanut, mutta tässä ei todellakaan ollut mitään valittamista. Ainakin parempaa kuin mitä Euroopasta olen ikinä saanut.

Jatkoin matkaa viereiseen puutarhaan, piti kiertää alueet erottava kanaaali. Puutarha on nimeltään Hamarikyuja se on aikanaan ollut vanhan ystävämme Tokugawan perheen huvilan puutarha joskus 1600-luvulla. Nykyisin hauska vihreä keidas keskellä Shiodomen pilvenpiirtäjiä.

Heti ensimmäisenä tuli vastaan kuuluisa 300-vuotias mänty. Puu leviää laajalle alueelle ja oksat on tuettu telineillä. Vaikutti varsin hyväkuntoiselta, mutta nuorihan tuo on vielä männyksi.

Puistossa oli paljon kirsikkapuita, jotka olivat jo aloittaneet kukkimisen. Paikka olisi varmaan aika vaikuttavan näköinen muutaman viikon päästä. Vaikuttavia olivat myös lentolippu- ja hotellihinnat siihen aikaan.

Meren puolella oli vanha sulkuporttisysteemi, jolla kontrolloitiin veden liikkumista meren ja alueen altaiden välillä. Alueen ulkonäköä voitiin muuttaa vedenpintaa laskemalla tai nostamalla. Vesi altaissa on suolaista merivettä ja niissä ainakin joskus asusti kaikenlaisia merikalalajeja.

Keskellä isoa lampea on huvimaja, jonne johtaa monta siltaa. Alkuperäinen rakennus ja käytännössä melkein koko puisto tuhoutui toisen maailmansodan pommituksissa. Nykyinen rakennus on 80-luvulta. Toinen mainittava rakennus on lammen rannalla oleva teehuone, joka on rekonstruoitu vuonna 2010. Ihan tyylikkäitä, mutta jollain tavalla hengettömiä kulisseja.

Puistossa oli myös vanha ankanmetsästysalue, mutta se oli jostain syystä suljettu. Poistuin puutarhasta ja kävelin reilun kilometrin verran Zōjō-ji -temppelille. Eilisen Kamakuran Kenchō-ji -temppelin päärakennus on alunperin ollut täällä. Paikka näyttää vähän jääneen ympäröivän kaupunkirakentamisen puristuksiin. Itse temppeliin ei ainakaan nyt päässyt sisään.

Mielenkiintoisin paikka oli temppelin vieressä ollut pienillä patsailla reunustettu kuja. Patsaat on omistettu syntymättömille lapsille. Niitä käydään ilmeisesti säännöllisesti hoitamassa, koska useimmilla patsailla oli siistit ja pestyt villapipot.

Heti temppelin vieressä oli Tokyo Tower, paikallinen Eiffel-tornin kopio. Se on Japanin toiseksi korkein rakennus ja toimii turistinähtävyyden lisäksi antennitornina. Ensimmäinen tasanne on 150 metrin korkeudessa ja sieltä näkee hyvin ympäröivän kaupungin. Viereinen temppeli näytti aika hienolta ylhäältäpäin.

Ylempi näköalatasanne on 250 metrin korkeudessa ja hyvällä säällä sieltä pitäisi näkyä Fuji-vuorelle asti. Valitettavasti nyt ei ollut hyvä sää, pilvet peittivät näkyvyyden. Itse kaupunki kyllä näkyi. Tornitalojen välissä risteilevät tiet olivat aika tyylikkäitä näin ylhäältä päin. Ruuhkassa jonottavat autoilijat eivät välttämättä osaa arvostaa asiaa.

Tornilta kävelin läheiselle metroasemalle ja matkustin keskustan länsiosassa olevalle Roppongin alueelle. Paikka osoittautui ainakin näin maanantaina päivällä aika tylsäksi, mutta ostoskeskus oli oikeastaan aika tyylikäs. Paikallinen metro oli muuten aivan älyttömän tehokas tapa liikkua.

Seuraavaksi suuntasin Shibuyan asemalle, joka on paitsi yksi japanin ruuhkaisimmista asemista, myös kuuluisa koirastaan. Tarinan mukaan 20-luvulla Tokion yliopiston professorin koira odotti asemalla isäntäänsä junalta joka päivä. Eräänä päivänä isäntä ei sitten saapunutkaan, kun oli kuollut työpaikallaan. Koira, nimeltään Hachikō, saapui vielä vuosia sen jälkeen joka päivä samaan aikaan paikalle odottamaan isäntäänsä.

Muutaman vuoden jälkeen koiran tarina kerrottiin paikallisessa lehdessä ja siitä tuli kaikkien asemalla kulkevien ihmisten lemmikki. Kuoltuaan se sai paikalle pronssipatsaan, jonka materiaali  tosin sittemmin kierrätettiin sotakäyttöön. Nykyinen patsas tehtiin uudestaan sodan jälkeen. Alkuperäinen koira on kai täytettynä luonnontieteellisessä museossa.

Vähän matkaa pohjoiseen päin olisi Yoyogin puisto. Matka on sen verran lyhyt, että päätin kävellä. Matkalla oli pari oudompaa rakennusta. Ensin tuli retrotyylinen linna, jonka merkitys ei selvinnyt. Toinen oli villin muotoinen stadion, joka oli rakennettu vuoden 1964 olympialaisia varten. Puiston eteläpää näytti olevan skeittaajien ja muiden harrastajien suosiossa. Aika hiljaista silti näin arkipäivisin.

Puiston keskellä on vanha Meiji Shrine. Se on omistettu keisari Meijille, jonka aikana Japani muuttui keskiaikaisesta feodaaliyhteiskunnasta moderniksi valtioksi hyvin nopeasti. Todennäköisesti useimpien mielestä liiankin nopeasti.

Matkan varrelta löytyi sekä paikallisten sake-panimoiden että ranskalaisten viinintuottajien tynnyreitä, jotka kunnioittivat keisari Meijia. Temppeliin ei päässyt sisälle, täytyi tyytyä kuvaamaan sitä ulkoa päin.

Jatkoin matkaa puiston läpi sen pohjoispuolella olevalle pilvenpiirtäjäalueelle. Matkalla piti välillä pysähtyä odottamaan paikallisjunan tasoristeykseen. Hauskan vanhanaikainen ilmiö näinkin modernissa kaupungissa.

Tornitalojen keskellä ihmiset taas katosivat jonnekin. Kadut olivat tyhjiä. Sama juttu kuin aamupäivällä Shiodomen alueella. Paikalla pitäisi olla satoja tuhansia ihmisiä, mutta kaikki olivat ilmeisesti jossain konttoreissaan. Tokion kaupunginhallinnon kaksoistorneissa on molemmissa ilmaiset näköalatasanteet, joista aina toisen pitäisi olla auki. Pääsisäänkäynnin vartijat eivät tosin tehneet paikkaa kovinkaan turistiystävälliseksi.

Lopulta löysin aulahallin ja pienen ihmettelyn jälkeen selvisi kumpaan torniin tänään pääsisi. Ylhäältä oli komeat näköalat viereisiin tornitaloihin ja kaupungin ylle. Äskeinen Yoyogin puisto erottui selvästi vihreänä alueena rakennusten keskeltä. Kahvila oli aivan sairaan kallis.

Palasin takaisin maan pinnalle ja kävelin muutaman korttelin läheiselle metroasemalle. Se olikin Shinjuku, maailman vilkkain metroasema. Tästä menee läpi päivittäin miljoonia ihmisiä. Aivan käsittämätön määrä. Onneksi juuri nyt ei ollut ruuhka-aika.

Parin junanvaihdon jälkeen päädyin Akihabaran alueelle, jossa myydään kaikkea mahdollista kuviteltavissa olevaa elektroniikkaa. Kuten kaupoissa yleensäkin, taaskaan en kokenut tarvitsevani yhtään mitään. Nexus 7 -tablettiin sopiva näppäimistö tosin löytyi. Olin tuota netissä muutaman kerran katsellut, mutta näin reaalimaailmassa se oli aika halvan oloinen viritys. Jätin väliin.

Matkustin metrolla takaisin hotellille, poikkesin syömässä ja löhöilin illan ihmetellen paikallisten outoja televisio-ohjelmia. Aamuyöllä heräsin hotellin tärisemiseen. Muutaman kymmenen kilometrin päässä Tokion keskustasta oli tapahtunut voimakkuudeltaan 5.0 maanjäristys. Aika hassu tunne, kun koko rakennus heiluu.